Tänään oli FinnONTOn tulosten julkistamistilaisuus. Suomen ajallisen paikkaontologian (SAPOn) demo sai suun loksahtamaan auki: niin helppoa oli kohdistaa — Googlen tarjoamalla karttapohjalla — hakuja tietyllä alueella oleviin paikannimiin tai hahmottaa, miten erilaiset aluejaot ovat vuosien kuluessa muuttuneet. Tällaisille apuvälineelle on vielä paljon käyttöä. Arkistot voisivat myös tuottaa lisää paikkojen kuvailutietoa järjestelmään, joka on toistaiseksi täydellinen vain kuntajaon osalta v. 1865-2008.
SAPO on helposti liitettävissä erilaisiin palveluihin. Demossa yhdellä klikkauksella pääsi alueen digitoituun karttaan tai listaan kunnan alueella tuotetuista esineistä. Arkistoihin linkkiä ei ollut. Kukahan yhdistäisi SAPOn arkistojen hakutietojärjestelmiin?
Toivottavasti arkistoyhdistys järjestää syysseminaarissaan esittelyn SAPOsta, että se tulee kaikille tutuksi. Samalla voisi esitellä myös toimijaontologia TOIMOa, joka vaikuttaa sekin käyttökelpoiselta. Molemmat ovat arkistojen kannalta paljon hyödyllisempiä kuin lähinnä sisällönkuvailuun tarkoitetut ontologiat, joista aikaisemmin on kerrottu.