Arkisto

Archive for the ‘Koulutus’ Category

Terveisiä Potsdamista

tiistai 6.5.2014 1 kommentti

Kuva

Puhuin Fachhochschule Potsdamissa suomalaisesta asiakirjahallinnasta, sen erityispiirteistä (arkiston käsite, yhtenäinen professio, kirjaaminen, arkistolaitoksen vahva asema, AMSien avulla tapahtuva ennakkoseulonta) ja sähköisen asiakirjahallinnon visioista (Sähke1 ja Sähke2, yhteiset tehtäväluokitukset). Kirjaamisperinne on oikeastaan ainoa asia, joka on olemassa myös Saksassa. Muuten kuljemme eri latuja.

Yksi ulkomailla vaikeasti ymmärrettävä asia on AMSin luonne sekä asiakirjahallinnon että arkiston työvälineenä. Kun asiakirjahallinta on kaikkialla muualla enemmän tai vähemmän kahtia jakautunutta, ihmisten on ensikuulemalla vaikea ymmärtää sitä. Yhteiset tehtäväluokitukset saivat opiskelijoilta epäileviä kommentteja (”ei toimisi meillä, kunnat ovat niin erilaisia”). Ennakkoseulonnasta ei ole kuultukaan: arkisto päinvastoin haluaa organisaatiosta kaiken mahdollisen syynättäväksi itselleen. Suomalainen järjestelmä herätti kysymyksen, jääkö arkistonhoitajalle paljoakaan tekemistä.

Enemmän Potsdamin Fachhochschulesta seuraavassa Failissa. Kuva on ammattikorkeakoulun ruokalasta, joka on  jokseenkin värikkäästi koristettu.

Alan koulutus historiatieteessä

keskiviikko 9.4.2014 Jätä kommentti

Törmäsin netissä Joseph M. Turrinin kirjoitukseen The Historical Profession and Archival Education. Se on kyllä jo hieman vanha (2007), mutta minusta mielenkiintoinen. Turrini kysyy, onko arkistokoulutuksella historiatieteen yhteydessä tulevaisuutta.

Kirjastotiede – siis meikäläisittäin informaatiotutkimus –  ja historiatiede ovat aina kamppailleet arkistokoulutuksesta. Informaatiotutkimus on Turrinin mukaan päässyt niskan päälle. Vuonna 1971 yli puolet arkistoammattilaisista oli Yhdysvalloissa opiskellut historiaa ja vain 12 prosentilla oli tutkinto informaatiotutkimuksessa. Vuonna 2004 informaatiotutkimusta opiskelleiden osuus oli noussut 39 prosenttiin ja historiaa opiskelleiden määrä pudonnut 46:teen. - Minusta ”pudotus” vaikuttaa maltilliselta, mutta Turrini ei kommentoi tätä.

Turrinin mielestä informaatiotutkimus on pärjännyt paremmin, koska sen piirissä alan opetuksen kehittämiseen on sitouduttu. Sekä opetusta että opettajia on tullut lisää ja aluetta laajennettu asiakirjahallintoon. Historiatieteen puolella kasvu on ollut vähäisempää ja opetusta on pyöritetty muutaman peruskurssin varassa. Lisäksi historiatieteessä ei ole reagoitu alan ”teknologiseen murrokseen”, millä Turrini tarkoittaa MARC AMC ja EAD-luettelointia.

Resurssien perään voi meilläkin kysellä. Alan opetusta on tällä hetkellä ainakin Tampereen, Turun, Jyväskylän ja Joensuun (ehkä Oulunkin) yliopistoissa, sekä Mikkelin ammattikorkeakoulussa. Opettajia on näissä kohta 3,5. Vain se  puolikas on (täytettävänä) historiatieteessä, vaikka Tamperetta ja Mikkeliä lukuunottamatta opetus on aina historian yhteydessä.

Teknologinen murros on eri asia. Täällä MARC AMC ja EAD eivät ole relevantteja. Olennaisempaa on, että meillä arkistonhoitajan ja asiakirjahallinnon toimenkuvia ei ole erotettu. Asiakirjahallinto on mullistunut paljon enemmän. Turrini kirjoittaa päätearkiston näkökulmasta, mutta meillä puhtaita päätearkistotehtäviä on harvassa. Jos alan akateemisessa ammattiyhdistyksessä on nyt 450 jäsentä, kuinka moni heistä on  työssä päätearkistossa? Ehkä viisikymmentä, varmasti alle sata. Onko koulutusjärjestelmä siis oikein viritetty ja resurssoitu?

 

 

Kategoria(t):Koulutus

Mitä ylemmän arkistotutkinnon tilalle

torstai 24.10.2013 Jätä kommentti

Arkistolaitoksen ylempi arkistotutkinto jää historiaan ensi vuonna. Koulutusvastuu on siirtynyt yliopistoille, joten tutkinnolle pitäisi kehitellä seuraajaa. Suorittajia lienee liian vähän, jotta erillistä täydennyskoulutusta kannattaisi järjestää. Siksi ns. tutkinnon osien tarjoaminen vaikuttaisi realistisemmalta vaihtoehdolta. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että jotkin perustutkintoon kuuluvat kurssit olisivat maksua vastaan suoritettavissa yhtenä tai useampana ”akateemisena moduulina”, josta opiskelija saisi todistuksen.

Moduulit ovat aivan uusi koulutusinnovaatio, joten niihin liittyy monia epäselviä seikkoja. Ohjeistuksen mukaan modulien tulisi olla räätälöityjä työelämätarpeeseen ja suorittavissa työn ohessa. Pidän tätä pitkän tähtäimen tavoitteena. Alkuvaiheessa tähän tuskin päästään. Päätöstä akateemisten modulien tarjoamisesta asiakirjahallinnan alalta ei ole tehty. Niiden määrästä, hinnasta, sisällöstä ja muista yksityiskohdista ei ole vielä selvyyttä.

Kiinnostaisiko tämä vaihtoehto sinua? Alla voit ottaa kantaa. Huomaa, että kahteen kyselyyn vastataan kumpaankin erikseen painamalla ”vote” ja myös mahdolliset toivomukset opetuksen sisällöstä lähetetään omalla painikkeellaan.

 

Kategoria(t):Koulutus

Archidis-kesäkoulupaikat haussa

perjantai 4.1.2013 Jätä kommentti

ERASMUS-rahoitteisen ARCHIDIS-ohjelman kesäkoulupaikat informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman maisteri- ja tohtoriopiskelijoille ovat parhaillaan haussa, hakuaikaa on 31.1.2013 asti. Aikaisemmat kesäkoululaiset ovat kertoneet kokemuksistaan Failissa:

Alanen, J., & Varpila, J. (2011). Suomen asiakirjahallinto esillä kesäkoulussa Saksassa. Faili (3), 20–21.
Heikkonen, R. (2012). Kesäkoulu tutki arvonmäärityksen saloja. Faili, (4), 12–13.

Kapea-alaisuus periytyy

keskiviikko 30.5.2012 10 kommenttia

Tänä keväänä on valmistumassa poikkeuksellisen monta hyvää gradua asiakirjahallinnan alueelta. Silti ei voi olla kiinnittämättä huomiota näkökulmien kapea-alaisuuteen: lähteet ovat yleensä niitä, joissa eksplisiittisesti käsitellään suomalaisesta näkökulmasta arkistoja, asiakirjahallintoa, asiakirjoja tai asiakirjahallintaa. Kansainvälistä kirjallisuutta hyödynnetään vähän. Erityisen huonosti osataan etsiä kirjallisuutta, joka ei suoranaisesti liity asiakirjahallintaan, mutta on silti tutkielman kannalta relevanttia. Esimerkiksi asiakirjahallinnan tietojärjestelmäprojektien hyödyistä tai epäonnistumisista ei ole kovin paljon tutkimustietoa. Voi kuitenkin kysyä, ovatko hyödyt tai epäonnistumisten syyt toisenlaisia kuin tietojärjestelmäprojekteissa yleensä? Tai, jos kuntaliitosten vaikutuksesta asiakirjahallintoon ei ole tutkimusta, organisaatiomuutosten vaikutuksesta tietohallintoon luultavasti on: mitä siitä tiedetään? Hieman näkökulmaa avartamalla saataisiin siis tutkielman pohja laajemmaksi ja tuloksiinkin lisää mielenkiintoa.

Tätä askelta näyttää olevan vaikea ottaa. Se saa epäilemään konseptia, jonka mukaan kapea-alaisten opettajien kapea-alainen opetus tuottaa ennen pitkää laaja-alaisia opiskelijoita, kun opetustarjonta vain on riittävän laajaa. Näin saattaa käydä siinä mielessä, että opiskelijoilla on valmistuessaan tietoa monilta alueilta. Se ei kuitenkaan takaa synteesien ja uusien näkökulmien syntymistä. Tässä opettajien pitäisi olla aktiivisia tai ainakin luoda niille edellytyksiä. Kyse on opetusmenetelmistä ja ohjauksesta. Opiskelijat tekevät parhaansa. Rajansa on kuitenkin sillä, mitä voidaan saada aikaan pelkästään antamalla nuorille, nälkäisille aivoille erilaisia virikkeitä. Tämä lienee asia, joka pitää selkeästi ottaa huomioon kehitettäessä jatkossa uusia, ”laaja-alaisia” tutkinto-ohjelmia.

Kategoria(t):Koulutus

Oppineesta asiantuntijaksi

perjantai 30.3.2012 5 kommenttia

Eilen oli Kansallisarkistossa hyvä keskustelu alan koulutuksesta. Kaikki olivat yhtä miltä siitä, mikä mättää: opetusjärjestelmä on pirstonainen, tutkimuksesta, oppimateriaalista ja muodollisesti pätevistä yliopisto-opettajista on pulaa. Myös suomalainen ”käytäntö edellä puuhun” -syndrooma tuotiin arkistolaitoksen taholta esille. Ylemmän opetuksen siirtyminen arkistolaitokselta yliopistoille (yhä uusia historian laitoksia on liittymässä kouluttajien ketjuun) vaatii enemmän kuin mitä tällä hetkellä on tarjolla. Tilanne ei korjaannu hyvällä tahdolla ja toteamalla epäkohdat. Siihen vaikuttavat esimerkiksi yliopistojen rahoitusmallit.

Suuri kysymys on, mistä saadaan alalle kirjallisuutta. Perinteinen ”arkistotieteellinen” julkaisukanava, Arkistoyhdistyksen Arkisto, lienee tosiasiallisesti kuollut pois, vaikka uusi numero on ollut pitkään tekeillä.

Tähän on minusta kaksi syytä. Ensinnäkin painopisteen siirtyminen yliopistoihin näkyy. Viimeiset kaksi numeroa (vuosilta 2004 ja 2005) olivat jo käytännössä akateemisen maailman tuottamia. Tiedemaailman julkaisuksi Arkistosta ei kuitenkaan ole, ainakaan ilman että sen julkaisuprosessi uudistetaan vastaamaan tieteellisen julkaisemisen kriteereitä. Lisäksi akateemisia alan tutkijoita on kovin vähän. En liioittele, jos sanon, että muutamaa epäillään.

Samaan aikaan perinteinen ”arkistotiede” on kuollut pois. Vuoden 2002 numeroon saakka yleensä vähintään kaksi kolmannesta Arkiston kirjoituksista tuli päätearkistojen virkamiehiltä, lähinnä arkistolaitoksesta ja Sota-arkistosta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana näitä artkkeleita ei ole enää syntynyt. Jotain on tapahtunut.

Oma tulkintani on, että se on merkki ammatillisen eetoksen lopullisesta vieraantumisesta 1800-luvun arkistomiehestä. Tämä perinteinen arkistomies oli ennen kaikkea ”oppinut”. Oppineen rooliin kuului tutkia, kirjoittaa ja julkaista. Arkisto-sarjan 1. osan aloittava Kauko Pirisen Savon vanhin verollepanomaakirja. Lähdekriittinen selvitys on malliesimerkki siitä, mitä tämä perinteisimmässä mielessä merkitsi. Se, että arkistoyhdistys ylipäänsä alkoi julkaista sarjaa v. 1983 on osoitus siitä, että oppineen ihanne kajasteli mielissä. Pohdiskelu ja kirjoittaminen olivat meriittejä, varsinkin arkistolaitoksessa uraa tekeville.

Tänään ihanne on toinen. Alan ammattilaiset ovat nyt ”asiantuntijoita”. Asiantuntijat eivät julkaise, ainakaan siten kuin oppineet. Arkistotieteellinen kirjoittaminen ei taida enää olla ansio. Arkisto-sarja on samalla tullut tarpeettomaksi. Se on sääli. Akateeminen tutkimus tarvitsisi virikkeikseen ja kasvualustakseen asiantuntijoiden pohdiskeluja. Onko liian myöhäistä herättää arkistotieteellistä ammattilaista unestaan?

Tässä voi vain katsoa arkistolaitosta. Suurimpana ja mahtavimpana se määrää alan sävelen. Jos arkistolaitos viestisi omalle väelleen ja ulospäin, että tällaista julkaisemista pidetään tärkeänä ja sitä arvostetaan esimerkiksi virantäytöissä, kirjoituksia saattaisi tulla. Potentiaalia on, koska koulutustaso alalla on nyt aivan toinen kuin Arkisto-sarjan alkaessa.

Kategoria(t):Julkaisut, Koulutus

Aika on päivittää

sunnuntai 6.11.2011 3 kommenttia

Verkkokurssilla kysyttiin teosta, joka olisi hyvä hankkia kirjahyllyyn. Suomenkielisten julkaisujen osalla suositus on helppo antaa, koska vaihtoehtoja on tasan yksi: Jari Lybeckin ja kumppaneiden oppikirja arkistolaitoksen sivulla.

Tosin sitä ei saa kirjahyllyyn. Opus ei ole ilmestynyt painettuna, koska sen piti päivittyä ajoittain. Käytössä on kuitenkin edelleen 1.0 -versio vuodelta 2006. Puoli vuosikymmentä on kulunut, nyt se olisi kiireesti uudistettava. Kirjassa ei ole mitään Sähke2:sta (2008). Ensimmäinen Sähkekin (2005) on melko suppeasti käsitelty. MoReq, joka on uudistunut kaksi kertaa kirjan ilmestymisen jälkeen, kuitataan ohimennen yhdellä lauseella.

En kuvittele, että koko asiakirjahallinnan maailma on sähköistynyt—useimmissa organisaatioissa elettänee hybridivaihetta—mutta sähköisen asiakirjahallinnan rooli on jatkuvasti lisääntynyt. Oppimateriaalin pitäisi olla ajantasalla. Arkistolaitoksen kouluttajat ovat uskoakseni hyvin selvillä Sähke2:n soveltamisesta käytännössä. Organisaatioissa on myös kokemusta. Olisi syytä tehdä sitä näkyväksi, varsinkin kun koulutus on yhä enemmän eriytymässä arkistolaitoksesta.

Oppikirjan seuraavan version voisi minusta toteuttaa Wikinä, jolloin sen ylläpito olisi helpompaa. Ehkä siinä voitaisiin tehdä yhteistyötä kouluttajien kesken? Minusta ei olisi hassumpaa, jos myös toimijat ”kentällä” tuottaisivat siihen sisältöä.

Kategoria(t):Julkaisut, Koulutus

Siitä ja sen eriytymättömyydestä

Koulutuksen epäselvyyksistä ei ole pitkä matka työelämän  vastaaviin. Vaikka valitin, ettei koulutuksessa ole selkeää tasoajattelua, voisi ajatella joidenkin yliopistollisten koulutusohjelmien opastavan vain asiantuntija- ja johtotehtäviin.

Muistan kuitenkin ammattiyhdistyksen yhteisen palaverin museoväen kanssa kymmenkunta vuotta sitten. Muistikuvani mukaan museoalalla tehtävähierarkia oli selvä: jotain asioita akateemisesti koulututetut eivät yksinkertaisesti tehneet. Sitä varten oli muu väki. Arkistomaailmassa taas vastaavaa eroa ei ollut. Akateemiset tekivät samaa kuin muutkin, ja jos eivät tehneet, syy oli vain aikapulassa.

Jos työpaikalla asiakirjahallinnan ammattilaisia on vain  muutama, vaikea siinä on työnkuvia edes eriyttää.

Tästä kuitenkin päästään takaisin koulutusjärjestelmään. Onko mahdollista päästä koulutusjärjestelmässä tasoajatteluun, jos reaalimaailmassa tasoja ei yleensä ole? Vai onko niitä sittenkin? Tässä olisi taas gradun tai isomman tutkimuksen paikka jollekulle.

Kategoria(t):Koulutus

Koulutuksessa on koordinoidun yhteistyön aika

torstai 1.9.2011 5 kommenttia

Arkistolaitoksen ylempi arkistotutkinto on katoamassa historiaan. Tämä selkiyttää koulutuspalettia, koska ylempi koulutus on jatkossa vain yliopistojen ja korkeakoulujen vastuulla. Ylempi koulutus on jatkossakin väistämättä heterogeenista. Kukin yliopisto järjestää opetuksensa parhaaksi katsomallaan tavalla.

Alan koulutusjärjestelmässä on silti pahoja kupruja. Se näkyy selvemmin nyt, kun ylempää arkistotutkintoa ei ole. Kouluttajia on paljon, mutta tarjonta ei muodosta kokonaisuutta. Montakin ongelmaa pistää silmään:

  1. Koulutusjärjestelmä tarjoaa vain harvoja selkeitä väyliä opiskelijan etenemiselle. Tähän asti sellainen on ollut arkistolaitoksella. Nyt se putki on poikki. Missä asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkinnon suorittanut voi jatkaa opiskelua?
  2. Koulutusten sijoittuminen eri tasoille ja alueille on epäselvää. Eri tehtävissä tarvitaan erilaista koulutusta. Alalla on eritasoisia tehtäviä, erilaisia toimintaympäristöjä ja painopistealueita. Mikään koulutus ei anna hyviä valmiuksia kaikkiin tehtäviin, kaikilla tasoilla, kaikissa toimintaympäristöissä.
  3. Alempi koulutus on yleensä tarkoitettu ammatissa jo toimiville. Mistä saa peruskoulutuksen alasta kiinnostunut, joilla ei vielä ole paikkaa työelämässä?

Meillä asiakirjahallinnan kurssit ovat nykyisin maisteriopinnoissa. Yliopisto on teoria- ja tutkimuspainotteinen laitos, minkä vuoksi opetus on aina ristiriidassa käytännön työn tarpeiden kanssa. Tämä on erityisen selvää, jos alaan erikoistunut alempi koulutusaste ja näkemys erilaisista tehtävätasoista puuttuvat koulutusjärjestelmästä. Silloin maisteriopinnoissa täytyy kattaa enemmän kuin siihen luontevasti kuuluu.

Ihannetilanteessa eri toimijoiden koulutukset muodostaisivat kokonaisuuden, jossa opiskelijalle olisi tarjolla kumuloituva opintopolku perusteista aina tutkijakoulutukseen saakka. Siihen pääseminen edellyttäisi kuitenkin eri toimijoiden välistä keskustelua. Tarvittaisiin yhteinen näkemys siitä, millaisiin ammatteihin alalla koulutetaan, millaisilla tavoitteilla kullakin opetustasolla toimitaan, ja millä muodollisilla ja muilla edellytyksillä ylempi taso voi rakentaa alemmalla annetulle pohjalle. Jos yliopistoihin tultaisiin aikaisempaa enemmän syventämään jo muualla hankittuja tietoja, alan ylimmät oppilaitokset voisivat enemmän myös profiloitua eri alueille: yksi esimerkiksi painottaa opetustaan tietohallintoon ja organisaatioiden toimintaan, toinen päätearkistoihin ja humanistiseen tutkimukseen, kolmas muistiorganisaatioiden yhteistyöhön, neljäs tietotekniikkaan.

Miten tähän voitaisiin päästä? Onko eri osapuolilla siihen edes halua?

Kategoria(t):Koulutus

Kuka määrää opetuksesta?

sunnuntai 13.2.2011 3 kommenttia

Kuulin väitettävän, että arkistolaitoksella on merkittävä rooli yliopistojen koulutussisällöissä. Ajatus on omituinen, koska se on yliopiston hengen ja aseman vastainen. Yliopistot varjelevat tarkasti oikeuttaan itse päättää opetuksesta. Yliopistolaki määrää tehtäväksi ”edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa”. Tähän ulkopuolinen, opetussisältöjä saneleva toimija ei yksinkertaisesti sovi. Kukapa voisi yliopistoa paremmin sanoa, mitä on esimerkiksi ”tutkimukseen perustuva ylin opetus”?

Tarkemmin ajatellen ajatus on silti tosi. Historian laitoksilla on koulutusta, jonka tavoitteena on antaa opiskelijoille arkistolaitoksen ylempää arkistotutkintoa vastaava pätevyys. Erään kuvauksessa jopa suoraan todetaan: ”opintokokonaisuuden rakenne ja sisältö määräytyvät Arkistolaitoksen vaatimusten mukaan, joten opinnoissa ei voi tehdä minkäänlaisia poikkeuksia tutkintovaatimuksista”.

Opiskelijoiden kannalta on tietysti hyvä, että alan hyvin pirstaleisessa koulutusjärjestelmässä on jotain vastaavuuksia olemassa.Tämän vuoksi kannatin sitä,  että arkistonhallinnan maisteriohjelman todettiin sisältävän ylemmän arkistotutkinnon sisällöt.

Samalla ulkopuolisten mittojen mukaan räätälöity opetus on signaali siitä, että alan koulutus nähdään sivuseikaksi: ammatilliseksi pätevöitymiseksi, joka ei ole opetuksessa keskeistä. En usko, että kukaan professori sallisi sanelua omassa oppiaineessaan ja tutkimusalueellaan.

Olen ihmetellyt, miksi arkistolaitos ei ole luopunut ylemmästä arkistotutkinnosta, vaikka asia on vuodesta toiseen laitoksen ja ministeriön välisissä tulossopimuksissa. Onko kyse epäluottamuksesta yliopistoja kohtaan — nämä eivät itse pysty arvioimaan antamaansa opetusta — vai valtapelistä? Ylemmällä arkistotutkinnolla arkistolaitos vaikuttaa yliopistojen opetukseen.

Onko tämä vaikutus loppujen lopuksi hyväksi? Se, että opetussisällöt ”saadaan ulkoa” pitää alan yliopistoissa marginaalisena. Jos kaikkien yliopistojen pitäisi itse suunnitella alan opetus, ne joutuisivat aidosti satsaamaan siihen. Samalla alan ylemmän koulutukselle saaneille tulisi yliopistoissa kysyntää.

Kategoria(t):Koulutus
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 107 muun seuraajan joukkoon