Arkisto

Arkisto kategorialle ‘Muistiorganisaatiot’

Käsitettävää

torstai 22.11.2012 1 kommentti

Viikko on päättymässä Armsfoortissa CIDOC CRM SIGin kokouksessa, jossa on tänään käsitelty arkistojen käsitemallin kehittämistä. Osa ajasta on kulunut ”poliittisesta” aspektista keskustelemiseen: keillä ryhmässä on mandaatti toimia arkistojen edustajana? Tämä on tärkeää, koska ei saisi syntyä mielikuvaa, että museot tai kirjastot olisivat määräämässä, mitä arkistojen tulee tehdä. Vaikka CIDOC CRM:n metodologia on toiminta-alueesta riippumatonta Knowledge Engineeringiä, väärä käsitys voi syntyä, jos toiminta vaikuttaa museo- tai kirjastovetoiselta.

Kokouksessa on annettu myös palautetta AHAA-projektin tuottamasta käsitemallista. Se kannattaa minusta ottaa huomioon, jos käsitemallin pohjalta joskus ryhdytään luomaan ontologiaa, mutta kuvailusääntöjen laatimisessa sillä lienee vähemmän merkitystä.

Keskeisin korjattava asia on, että malli ei erota riittävästi suunniteltua ja toteutunutta toimintaa.  ”Tehtävä” suunniteltuna toimintana (esimerkiksi AMSissa) on jotain, mitä jonkun tulisi tehdä: kyse on velvollisuudesta toimia tietyllä tavalla. Sellaisena ”tehtävä” on vain toiminnasta irrallinen kuvaus, joka ei itsessään ”luo” aineistoa tai ”dokumentoidu” aineistossa.  Aineisto syntyy vasta kun joku oikeasti tekee jotain. Toki voidaan väittää asiakirjat luovan aktiviteetin vastaavan suunnitelmaa, mutta kyse on kahdesta eri asiasta.

Muutakin palautetta malli sai, mutta tämä on minusta se olennaisin. Monessa kohden mallissa ei nähty ongelmia CIDOC CRM:n näkökulmasta.

Sinustako ”kamisti”? (100. blogikirjoitus)

tiistai 23.9.2008 2 kommenttia

Luettavana on kirja, jossa visioidaan informaatioalan tulevaisuutta. Yksi kirjoittajista on sitä mieltä (jos ymmärrän hänet oikein), että kirjastot muuttuvat eräänlaisiksi arkistoiksi. Niillä ei ole enää roolia ensisijaisesti tiedontarjoajina, koska tietoverkoissa tieto saadaan suoraan tuottajilta. Myöskin rooli ”kytkentäkeskuksena”, jonka kautta käyttäjät pääsevät eri lähteisiin, vähenee. Hakukoneet ja internet-palveluiden tarjoajat huolehtivat parhaiten tiedonhausta. Niinpä kirjastoille jää arkistojen lailla rooli luotettavina säilytyspaikkoina, jotka valvovat ja pitävät huolta kokoelmistaan.

Arkistoihmisen ei pitäisi mennä naapurin tontille, mutta tämä kuulostaa järkeenkäyvältä. Otsikko tämän päivän Helsingin Sanomissa ”Oslon yliopisto aikoo polttaa arvokkaan sanomalehtikokoelman” tuntuu ensisilmäyksellä olevan sitä vastaan: miten luotettava on säilytyspaikka, joka hävittää aineistojaan? Mutta toisaalta, näinhän arkistotkin tekevät harkitun suunnitelmallisesti. Lisäksi lopputuloshan olisi äärimmäisyyksiin vietynä arkistomaailman kaltainen: tieto olisi uniikkia ja ainoastaan yhdessä paikassa. Esimerkiksi Helsingin Sanomien vanhempia numeroita löytyisi vain Kansalliskirjastosta.

Silti tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti hankalaa. Yksi Osmo A. Wiion laeista on, että lyhyellä tähtäimellä muutos yliarvoidaan, pitkällä tähtäimellä se aliarvioidaan. Visioissa korostuvat asiat, joiden nähdään visiointihetkellä olevan idulla. Niiden kuvitellaan yleistyvän tavatonta vauhtia (esimerkkinä digitv:n interaktiiviset palvelut tai tv:n katsominen kännykällä) ja maailman olevan sen myötä toisenlainen. Näin ei yleensä käy, mutta jälkikäteen huomataan muutoksen olleen pidemmällä aikavälillä toisenlaista ja suurempaa kuin oli kuviteltukaan. Tästä näkökulmasta visio kirjastojen ”arkistojenkaltaistumisesta” on luultavasti yksipuolinen ja väärä.

Puhe informaatioammattien yhdentymisestä on osin hypetystä. Lähentymistä tapahtuu, mutta sen ei pitäisi estää näkemästä eroja.

Hyvä esimerkki on sähköinen pitkäaikaissäilytys. Meille ollaan rakentamassa yhteistä muistiorganisaatioiden pitkäaikaissäilytysjärjestelmää. Se on järkevä hanke sikäli, että bittien hengissä pitäminen on aina samanlaista sitten kun aineistot metatietoineen ovat olemassa. Asiakirjan ja julkaisun säilyttäminen ei teknisesti eroa. Pitkäaikaissäilytyksen ongelmat ja ratkaisut ovat samat. OAIS-mallin mukaisesti säilytysjärjestelmissä voidaan abstraktilla tasolla hahmottaa samat toiminnot, riippumatta siitä, mitä säilytetään. Aineisto on aina vastaanotettava, sitä on hallittava jollain tavoin, asiakkailta tulee kyselyjä, vastaukseksi toimitetaan informaatiota, metatietoa tarvitaan ymmärrettävyyden takaamiseksi jne.

Tämän ei pitäisi kätkeä sitä, että tähän yhdenmukaisuudet sitten jäävät. Konteksti, jossa informaatio syntyy, miten tietoa käytetään, miten sitä täytyy hallita, miten käyttöoikeudet määräytyvät, mistä kerätään metatietoa ja miten metatieto muuttuu elinkaaren aikana, on erilaista. Luultavasti käyttäjäkunnat, tietotarpeet ja tapa, jolla tietoa haetaan, poikkeavat myös.

Eri muistiorganisaatioiden olemassaoloon on omat perusteensa. Ne eivät katoa sähköisessäkään toimintaympäristössä. Ammattikunnat eivät ole sulautumassa ainakaan siinä mielessä, että olisi olemassa vain yksi osaamisen kirjo, joka jatkossa riittää kaikille. Yhdentymistä voi kuitenkin tapahtua toisinpäin: yhdeltä henkilöltä saatetaan yhä useammin odottaa sellaista osaamisen yhdistelmää, joka ei enää mahdu perinteisten ammattikuntien rajoihin. Tässä mielessä ollaan ehkä kulkemassa kohti kirjasto-arkisto-museoammattilaisia, ”kamisteja”.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 99 muun seuraajan joukkoon