Etusivu > Sähköiset > Gordon Brown, YouTube ja asiakirjahallinto

Gordon Brown, YouTube ja asiakirjahallinto

Steve Bailey  on palannut blogissaan (linkki ohessa) aikaisempaan  aiheeseensa. Hän toteaa, että hänen alkaessaan puhua Web 2.0:n vaikutuksesta asiakirjahallintoon monet olivat – erityisesti julkisella sektorilla – epäuskoisia. Nyt Gordon Brown on ilmoittanut pitävänsä kyselytunnin kansalaisille YouTubessa ja Leicestershiren piirikunta tutkii Googlen palvelujen käyttöä.

Blogin kommentoija vahvistaa Baileyn arvion: hän kertoo työskentelevänsä firmassa, joka harkitsee sähköpostin ja ryhmätyökalujen ulkoistamista. Työntekijät ovat itse asiassa jo osin siirtyneet ulkopuolisiin sovelluksiin, vaikkei siitä ole tehty päätöstä.

Bailey toteaa, että erityisesti yliopistosektorilla asiat ovat kehittymässä vauhdilla. Eikä tässä tarvitsekaan kauan katsoa ympärilleen löytääkseen esimerkin: yhteiseen oppimisympäristöön syntyy useamman yliopiston voimin tavaraa. Tulosta ei voi pilkkoa tuottajatahon mukaan paloihin, kun jokaisen tuotos on saumattomasti integroitu muihin. Eikä säilyttämisvastuuta voi sälyttää palveluntarjoajallekaan, jos se on ulkomailla vailla osuutta  sisältöön (tosin näin tässä tapauksessa ei ole).

Ehkä tulosta ei tarvitsekaan säilyttää, mutta se ei ole tässä olennaista: olennaista on, että yhteisölliset palvelut toimivat tavoilla, jotka eivät sovi siihen, miten tähän saakka on toimittu. Mitä enemmän niitä käytetään, sitä enemmän syntyy myös asiakirjatietoa, jonka suunnitelmallinen hallinta ja säilyttäminen  asiakirjahallinnon perinteisin keinoin ei ole mahdollista.

Mainokset
Kategoriat:Sähköiset
  1. Ei kommentteja.
  1. No trackbacks yet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: