Etusivu > Ammattilaiset, Koulutus, Standardit > Arkistoista historianopiskelijoille työpaikka?

Arkistoista historianopiskelijoille työpaikka?


Alan osaamistarpeet ovat tulleet tällä viikolla kahta kautta vastaan. Ensiksikin AAYn jäsenillassa Uunisaaressa puhuttiin aiheesta. Lisäksi Agricolan keskustelupalstalla on keskusteltu historianopiskelijoiden sijoittumisesta työelämään. Lainaus:

Yliopistot tietysti yrittävät saada maisterinsa mahdutettua akateemiseen työelämään tilastoja mustaamasta. Yksi harvoista historiajohteisista aloista, jolla työmarkkinat ovat vetäneet hyvin, on ollut arkistoala. Ennen arkistoalan korkeakoulututkinnon voi suorittaa vain kansallisarkistossa, eikä arkistoalan ammattilaisia valmistunut liikaa. Nyt yliopistot ovat huomanneet tämän valopilkun, ja kas, kolmessa-neljässä yliopistossa on alkanut tai alkamassa arkistoalan opetusta.”

Arkistokoulutus on tosiaan kokemassa yliopistoissa pientä buumia historiantutkimuksen kylkiäisenä. Siitä ei ole pahaa sanottavaa: historia on monille ammattilaisille päivittäinen työsarka ja antaa muillekin hyödyllistä perspektiiviä.

Historiantutkimuksen merkitys on kuitenkin vähenemässä. Kun arkistolaitoksen siirtosykli tihenee, viranomaisille ei enää jää vanhempaa asiakirja-aineistoa. Historiantutkimukseen ja sen tarpeisiin painottuva osaaminen ei ole tähänkään asti ollut käypää valuuttaa päätearkistojen ulkopuolella. Vielä vähemmän se on sitä sen jälkeen. Käytännön työtehtävät asiakirjahallinnossa vaativat yleensä ja enimmäkseen toisenlaista osaamista kuin mitä historiantutkijalla on. Tämän vuoksi informaatiotutkimuksen laitos on vahvasti mukana Jyväskylän yliopiston arkistonhallinnan maisteriohjelmassa. AAYn jäsenillassa nouseviksi vaatimuksiksi nostettiin prosessinkuvausmenetelmien, laatutyön, projektityön ja johtamisen osaaminen.

Vaikka arkistokoulutus historianlaitoksilla tuottaa ammattilaisia, pelkään, ettei se vie kovin paljon alan tutkimusta eteenpäin. Toki asiakirjahallintaakin voidaan tutkia historiantutkimuksen menetelmin ja tällaistakin tutkimusta on tehty liian vähän. Alan keskeiset kysymykset ovat kuitenkin sellaisia, ettei historiantutkimus anna niihin vastaamiseen metodologisia valmiuksia.

Sähköinen asiakirjahallinta on silti saattanut viedä liikaa huomiota siitä, että myös historia ja perinteiset asiakirjat kuuluvat jatkossakin arkistojen toimintakenttään. Olen rivien väleistä keskusteluissa ollut lukevinani, että ns. depå-puoli tuntee joskus itsensä ja ongelmansa unohdetuksi. AAYn jäsenillassakin esitettiin ajatus, että eräät perinteiset arkistotaidot olisivat auringonlaskun osaamista, jonka merkitys vähenee koko ajan.

Siinä saattaa olla joiltain osin perää. Kuitenkin esim. arkistojen järjestämistä tehdään jatkossakin paljon kaikissa niissä arkistoissa, jotka eivät ota vastaan viranomaisten sähköisiä aineistoja. Lisäksi kuvailun tarve ei katoa sähköisten aineistojen myötä. Se, että tällaisista aineistoista voidaan tehdä hakuja yksittäisen asiakirjan tasolle saakka, ei tee asiakirjoista tai ne tuottaneesta organisaatiosta entistä ymmärrettävämpiä. Pikemminkin, aineistojen tullessa internetissä käytettäviksi kuvailuja tarvitaan entistä enemmän, koska käyttäjäkunta on nykyistä heterogeenisempaa ja asiantuntemattomampaa.

Tätä kautta saattaa tulla eteen suomalaisten kuvailu- ja luettelointisääntöjen päivittäminen. ICAn nykykuvailusäännöissä on erotettu asiakirjoihin eri tavoin liittyvien toimijoiden (ISAAR(CPF)), aineistojen (ISAD(G)) ja asiakirjat luoneiden tehtävien (ISDF) kuvailut toisistaan. Tämä vaikuttaisi hyvältä lähestymistavalta, kun organisaatiot ovat erillisiä, mutta järjestelmät yhteisiä, ja prosessitkin kulkevat yli organisaatiorajojen.

Lisäys 4.9.2008: kommentteja on myös Agricolan keskustelupalstalla.

Mainokset
  1. JH
    keskiviikko 3.9.2008 9:07

    Luin jonkin aika sitten jostain lehdestä (en muista mistä, vaikka muistiorganisaatiosta olenkin) artikkelin, jossa käsiteltiin humanistien työllistymistä erityisesti yritysmaailmaan. Näkökulmana oli vertailu Keski-Eurooppaan, jossa humanistista loppututkintoa pidetään sopivana julkisen hallinnon ja yritysten johtoportaalle. Oletuksena on tällöin se, että akateemisesti koulutettu humanisti on kykenevä omaksumaan uutta myös itsenäisesti.

    Ajattelutapa täällä kylmässä pohjolassa on hieman toisenlainen. Kauppatieteilijä ymmärtää bisneksestä, diplomi-insinööri tekniikasta, mutta humanistihörhö pysyköön pois tieltä vaikkapa jossain pölyisessä arkistossa (anteeksi klisee!). Tältä pohjalta olisin kuitenkin taipuvainen ajattelemaan, että historian maisterille on edelleenkin käyttöä niin päätearkistossa kuin sen ulkopuolellakin. Omassa työssäni ei kovinkaan paljon ole ollut hyötyä siitä, että minut on muka koulutettu tutkimaan historiaa. Pikemminkin tutkinto on kasvattanut etsimään tietoa ja toivottavasti myös omaksumaan sitä.

    Mikä sitten on alamme tutkimuksen kannalta relevanttia, siihen en mitenkään kykene ottamaan kantaa. Sen suhteen heittäydyn suosiolla muiden asiantuntemuksen vietäväksi.

  2. ar
    keskiviikko 3.9.2008 9:33

    Tulevaisuudessa arkistohommat ovat enemmänkin tietopalvelua, sillä aineiston saatavuus korostuu. Tällöin esim. informaatikoille on töitä…

  3. osku
    lauantai 6.9.2008 22:38

    Niin siis oikeastihan kysymys on siitä että laaja-alaisen koulutuksen saaneella ihmisellä on parhaat mahdollisuudet selvitä laaja-alaista osaamista vaativasta työelämästä; koulutushan antaa vain työkaluja hallita ongelmatilanteita, työn oppii vain sitä tekemällä. Siksi esimerkiksi minulle, joka olen periaatteessa aina aikonut ryhtyä historioitsijaksi ja nyt siihen vanhoilla päivilläni tietyssä mielessä päässyt, ei ole ollut vaikeaa oppia riittävällä tasolla niin yksinkertaisia asioita kuin painotekniikkaa, tietotekniikkaa, sähkönjakelua tai sähköistä arkistointia – myyntihommista nyt puhumattakaan. Meillä täällä Vanhaslandiassa vaan ollaan niin yksinkertaisia, että kuvitellaan yksipuolisen koulutuksen tuottavan oikeasti asioita hallitsevia asiantuntijoita.
    Mutta mennäkseni vielä siihen varsinaiseen Pekan esittämään asiaan, uskoisin että tulevien asiakirjahallinnan ja arkistojen ammattilaisten keskeisimmät tempputaidot liittyvät tietotekniikkaan, hallintoon ja prosessiosaamiseen. Kuitenkin on varmaankin niin että siihen varsinaiseen diskurssin ja kontekstin hallintaan – siis miksi tätä tehdään – vaaditaan historiallista ymmärrystä. Jos paremminkin kysyisi, millaisia historioitsijoita meillä koulutetaan?

  1. No trackbacks yet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: