Arkisto

Archive for joulukuu 2008

Arkistoviesti ei enää ilmesty

tiistai 30.12.2008 Jätä kommentti

Huomasin pieneksi hämmästyksekseni, että Arkistoviestin numero 4/2008 jää lehden viimeiseksi. Tilalla alkaa ilmestyä uusi lehti, nimeltä Akti. Mielenkiintoista nähdä, mitä tämä tuo tullessaan. Uutta lehteä kuvataan arkistolaitoksen asiakaslehdeksi, joka ”yrittää huomioida koko arkistotoimen kentän ja palvella paitsi alan ammattilaisia, myös muita arkistoista, niiden tietovarannoista ja kehittämisestä kiinnostuneita”. Toimituskunta taitaa olla lähes sama kuin aikaisemmin. Etukäteen ilmeisin muutos on, että uusi lehti ilmestyy vain kolme kertaa vuodessa.

Henkilökohtaisesti olen lehdistä samaa mieltä kuin yhdistyksistä: vähempikin riittäisi. Kahden alan lehden, Failin ja Arkistoviestin,  olemassaoloa on perusteltu kilpailun terveellisyydellä, mutta oikeampi syy lienee siinä, ettei niiden yhdistäminen ole niin yksinkertaista. Joka tapauksessa tilanne ei minusta tuo erityistä hyötyä. Se vie resursseja tilanteessa, jossa kaikkialla vaaditaan tehostamista. Kun olen koulutustilaisuuksissa tehnyt galluppia asiasta, tulos on yleensä suurin piirtein sama. Toista lehteä lukee suurin osa paikallaolijoista, toista pienempi osa. Kumpi lehti on suositumpi, riippuu siitä, onko kyseessä arkistolaitoksen vai liikearkistoyhdistyksen masinoima tilaisuus. Yleensä paikalla on jokunen henkilö, joka ei seuraa kumpaakaan, ja vähemmistö, jonka tavoittaa vain toinen julkaisuista.

Samoista aiheista kirjoitetaan molempiin lehteen. Ajankohtaiset asiat—kuten ICAn kokous Kuala Lumpurissa tai arkistolaitoksen asiakirjahallinnon kehittämissuunnitelmat—ovat yhteisiä. Usein kirjoittajakin on sama, koska yhdestä kirjoittamaan suostuvasta spesialistista ei voi valita. Suurin osa ammattilaisista luullakseni seuraa kumpaakin julkaisua. Niinpä pahimmillaan sama lukija saa saman tiedon kahdesta lehdestä, yhdeltä kirjoittajalta, kahteen kertaan kirjoitettuna. Lehdissä on tietysti sellaistakin, mikä ei toiseen päädy. Mutta eikö ole sääli, ettei se tavoita kaikkia, jos se oli alan kannalta mielenkiintoista tai tärkeää tietää? Mikä tässä siis olikaan hyöty?

Mainokset
Kategoriat:Julkaisut

Padat ja kattilat

maanantai 29.12.2008 Jätä kommentti

Bushin hallintoa morkataan, mutta pyyhkeitä saavat myös demokraatit. Washington Timesin mukaan Barack Obaman valitsema ilmastokeisari Carol Browner kieltäytyi Clintonin hallinnossa käyttämästä sähköpostia ja yleensäkin tietokonetta, koska hänet oli Floridassa aikaisemmin haastettu oikeuteen sähköpostiviestin vuoksi. Kuten kommentaattori sanoo: on hyvin huolestuttavaa, jos julkishallinnossa aletaan välttää joidenkin asioiden tekemistä siinä pelossa, että joku saa niistä tietää.

Meillä tässä suhteessa suhtaudutaan hallintoon luottavaisesti, ehkä jopa naivin luottavaisesti. Meillä on pohjoismaiseen hallintokulttuuriin vankka luottamus, eikä syyttä. Amerikkainen tapa nostaa herkästi haasteita puuttuu.Toisaalta, meillä ei myöskään systemaattisesti säilytetä sähköpostia. Tällä hetkellä virkamies voi olla aika varma siitä, etteivät hänelle henkilökohtaisesti lähetetyt sähköpostiviestit päädy viranomaisen arkistoon – ellei hän sitä itse halua. Jos tilanne olisi toinen ja viestit tulisivat melko pienellä viiveellä asiakirjajulkisuuden piiriin, voisiko se olla vaikuttamatta sähköpostin käyttöön myös täällä? En usko. Osittain se olisi minusta normaali  inhimillinen reaktio, ei välttämättä osoitus siitä, että viesteissä olisi jotain salattavaa.

Kategoriat:Sähköiset, Yhteiskunta

Bushin hallinnon lahja kansallisarkistolle

sunnuntai 28.12.2008 Jätä kommentti

New York Times kirjoittaa otsikolla Bush Data Threatens to Overload Archives ongelmista, joita presidentin vaihtuminen aiheuttaa Yhdysvalloissa. Kun Bush lähtee virasta 20. tammikuuta, vastuu presidentin ja varapresidentin asiakirjoista siirtyy saman tien kansallisarkistolle. Dataa on paljon. Sitä on viisikymmentä kertaa enemmän kuin Clintonin kauden jälkeen, yhteensä sata teratavua, eikä 144 miljoonan dollarin säilytysjärjestelmän kapasiteetti ehkä riitä. Kaikki huonon suunnittelun merkit ovat ilmassa: joukossa on eksoottisia tiedostoformaatteja eikä NARA kanssa ole haluttu tehdä ajoissa yhteistyötä, jotta se voisi valmistautua. Ei ihme, että nyt arkistossa laaditaan hätäsuunnitelmia.

Kaikki Valkoisen talon asiakirjat on siirrettävä NARAlle, mutta Dick Cheney on jo ilmoittanut ensin päättävänsä, mitkä asiakirjat ovat ”henkilökohtaisia” ja tämän ulkopuolella. Cheneyn lakimiesten mukaan NARAlla ei ole oikeutta valvoa sitä, miten presidentti ja varapresidentti soveltavat arkistolakia.  Toinenkin Cheneyn lausuma nostaa niskakarvat pystyyn. ”Opin jo nuorella iällä, että jos et halua muistioiden vievän sinua vaikeuksiin, älä kirjoita niitä”, Cheney sanoo.

Suomalaisesta näkökulmasta on jälleen hämmästyttävää todeta, miten syvä on kansallisarkiston ja Valkoisen talon välinen epäluottamus. Toinen merkillepantava seikka on, että suurin huoli ei ole tutkimuksen tarpeista, vaan siitä saavatko kongressi ja oikeusistuimet tarvittavat tiedot. Arkistoilla on rooli myös demokraattisen yhteiskunnan vahtikoirina.

Kategoriat:Sähköiset, Yhteiskunta

Uusi lehti: eMuisti

torstai 25.12.2008 Jätä kommentti

Yksi Memornetin konkreettisista tuloksista on (näin kai voinee sanoa), että on päätetty perustaa uusi, muistiorganisaatioihin liittyvään tutkimukseen keskittyvä tieteellinen verkkolehti, eMuisti. Mitä enemmän olen tätä pohtinut, sitä paremmalta ajatus on tuntunut. Jos haluaisi nyt julkaista suomenkielellä arkistoja käsittelevän tieteellisen artikkelin, missä sen voisi tehdä? Informaatiotutkimus on yksi vaihtoehto, mutta kaikki aiheet eivät luontevasti sovi siihen. Lisäksi lehteä luetaan  arkistopiireissä kovin vähän. Arkistoyhdistyksen julkaisusarja ilmestyy sangen epäsäännöllisesti eikä uusi numero ole edes jokavuotinen tapaus. Faili ja Arkistoviesti ovat luonteeltaan alan yleislehtiä, joihin tutkimusartikkelit istuvat huonosti. Lisäksi, koska ne eivät ole vertaisarvioituja (kuten ei myöskään arkistoyhdistyksen julkaisusarja), niissä julkaisemisesta ei saa akateemisessa maailmassa mitään meriittiä. Tämä on seikka, jonka tutkijan uraa tekevät aivan varmasti ottavat huomioon valitessaan julkaisufoorumia. Uudelle lehdelle saattaa siis olla tilausta. Nähtäväksi jää, kuinka paljon arkistoista kirjoittavia löytyy. Arkistot ovat tietysti lehdessä vain yksi teema.

Kategoriat:Tutkimus

Sanastoja

tiistai 23.12.2008 1 kommentti

Olen kamppaillut sen kanssa, pidänkö linkkilistoja tässä blogissa vai omilla kotisivuilla. Hiljalleen blogi näyttää vievän voiton, koska sen ylläpito on niin paljon helpompaa.  Uuden linkin lisääminen tai vanhan päivittäminen ei vie kuin hetken. Kun nyt sattumalta oli muuten tarvetta käydä alan sanastoja läpi, kokosin linkkilistaan (ohessa) sellaisia, joita vuosien varrella on tullut verkossa vastaan. Siinä on pohjoismaista NAT – Nordisk Arkivterminologi, Yhdysvalloista paikallisen arkistoyhdistyksen Glossary of Archival and Records Terminology, ICAn Dictionary on Archival Terminology (Third Edition), australialaisten asiakirjahallinnon ammattilaisten Glossary ja IIAS:n Multilingual dictionary of archival terminology.

Sanastojen lisäksi lisäsin toisenkin linkkikategorian, jonka nimi on epämääräisesti ”Bibliografioita yms.”. Tässä ryhmässä on toistaiseksi vain linkki SILS-ETD -tietokantaan, jossa on University of North Carolina at Chapel Hillin informaatiotutkimuksen ja kirjastotieteen laitoksen väitöskirjoja ja opinnäytteitä. Joukossa näyttää olevan aika paljon asiakirjahallintaankin liittyviä, joten tämä on paikallaan. Päivitetään tätäkin listaa hiljalleen.

Kategoriat:Sekalaista

Haikuja sisällönhallinnasta

maanantai 22.12.2008 2 kommenttia

Aiim.orgin Infonomics Weekly on julkaisut haikuja sisällönhallinnasta. Äänestä suosikkiasi! Itse pidin eniten tästä:

My content is here,
My content is everywhere!
I am not content.
–Lance Vieau
Kategoriat:Sekalaista

Asiakkaat sisällöntuottajina

sunnuntai 21.12.2008 Jätä kommentti

Viime vuonna Memornetin kesäkoulussa prof. Eric Ketelaar puhui siitä, miten Web2.0:n myötä asiakkaat ovat päässeet osallistumaan arkistojen sisällöntuotantoon. Hän käytti esimerkkinä hollantilaista sivustoa, jolla käyttäjät saavat tunnistaa ja kuvailla kokoelmissa olevia valokuvia.  Sukututkijan loppuvuosi -blogi antaa uskoa siihen, että meilläkin käyttäjät tuottaisivat toisilleen tietoa arkistoaineistoista, jos siihen luotaisiin edellytykset.

Kategoriat:Sekalaista