Arkisto

Archive for tammikuu 2009

Parhaat pinkat

lauantai 31.1.2009 1 kommentti

Joskus historia auttaa ymmärtämään jotain outoa arkipäivän ilmiötä. Sellaiseen törmäsin armeijassa, jossa alokasajan iltarutiineihin kuului laatia ruudullisesta päiväpeitteestä neliskulmaiselle jakkaralle ehdottoman säännöllinen pinkka, jossa ruudut olivat täysin kohtisuorassa pysty- ja vaakasuunnassa. Puutteellinen tuotos hajoitettiin armotta. Tälle ei kukaan pystynyt antamaan muuta selitystä kuin vitsin: ”jos sodassa tulee tasapeli, se puoli voittaa, jolla on parhaat pinkat”. Jollain tavoin kuvittelin ymmärtäväni ilmiötä myöhemmin, kun luin Paul Linderin muistelmista, miten Nikolajevin ratsuväkikoulussa oli laadittu pinkkoja – tosin siellä viikattiin illalla vaatteet.

Samanlainen silmien aukaisija, mutta vähemmin outoihin ilmiöihin, on Eljas Orrmanin kirjoitus Kansallisarkiston historiasta (johon olen aikaisemmin viitannut). Tullessani taloon töihin v. 1988, ensin korkeakouluharjoittelijaksi, ja sitten yleten siitä osa-aikaisen apupäivystäjän viransijaisen korkeaan arvoon, virkamiesten keskuudessa eli vielä muistitieto ns. tutkimustunnista, ajasta, jonka saattoi virka-ajan puitteissa käyttää omaan tieteelliseen tutkimukseen. Nyt tutkimustunti lienee lienee kokonaan unohtunut. Se oli pikemmin teoriaa kuin jo käytäntöä tuolloin.

Orrmanin kirjoituksesta selviää, että tutkimustunti oli valtionarkistonhoitaja Kaarlo Blomstedtin luoma v. 1929. Blomstedtin ajatuksena oli kouluttaa valtionarkistossa akateemisista virkamiehistä historiantutkijoita. Tämä projekti oli ilmeisen menestyksellinen niin kauan muu koulutus (tutkijaseminaarit) ja tutkimusrahoitus puuttuivat. Minulle oli yllätys, että asennoituminen tutkimukseen muuttui kielteisemmäksi jo 1950-luvulla: kaksikymmentä vuotta sitten tutkijakoulutukseen ei myöskään mitenkään kannustettu. 1960-luvulla arkistotaustaisten historiantutkijoiden joukko oli suurimillaan.

Olin myös yllättynyt lukiessani, että Olavi Seitkari, jota en koskaan tavannut, mutta jonka tyttäreltä kävin hakemassa Seitkarin jäämistöstä Kansallisarkiston kirjastolle testamentattuja kirjoja, ja jota olin hänen kirjoitustensa kautta oppinut pitämään oppineen henkeen ja vereen arkistomiehen perikuvana, oli Orrmanin mukaan ”föga uppskattat av verkets ledning”.

Mainokset
Kategoriat:Arkistohistoria

Virtuaalista

tiistai 27.1.2009 Jätä kommentti

Olen useamman viikon käynyt Second Lifekurssilla kouluttajille.  Kerran viikossa ”tapaamme” ryhmänä ja toisen kerran pariharjoituksissa.  Se on ollut hyvin mielenkiintoista. Opettajalle SL tarjoaa uusia mahdollisuuksia ja virtuaaliympäristö sopisi monessa mielessä informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median laitoksen toimintaan.

Minä informaatiotutkimuksen laitoksella

Informaatiotutkimus ei kuitenkaan ole Second Lifessä uusi asia. Kuvassa olen vierailulla eräällä naapurilaitoksella. Kuten minut tuntevat voivat todeta, avatar ei ole kanssani läheskään samalla viehättävyystasolla.

Yhtään arkistoa en ole vielä löytänyt  Second Lifesta, enkä ole tainnut törmätä virtuaaliseen asiakirjaankaan. Termiä käytettiin aikaisemmin usein, joskin tarkoittamaan jotain muuta. Virtuaaliset asiakirjat ovat vailla pysyvää vastinetta tietojärjestelmässä: käyttäjä näkee ruudulla jotain, mikä näyttää asiakirjalta, mutta on ”todellisuudessa” vain tarkasteluhetkeä varten koottu ja sen ajan olemassa oleva yhdistelmä järjestelmässä olevia tietoja. Nyt termi on jäänyt taka-alalle, ellei kokonaan unohtunut.

Kategoriat:Käsitteet, Koulutus

Kivuliaasti eteenpäin

maanantai 26.1.2009 Jätä kommentti

Jo mainitsemani ruotsalainen raportti antaa karun kuvan ns. arkistotieteen tilasta pohjoismaissa.  Tanskassa ”ei varsinaisesti ole arkistoalan koulutusta korkeakoulutasolla”. Norjan tilanne jää hieman epäselväksi, jotain opetusta on. Ruotsin osalta arviot ovat usein tylyjä. Vain yksi yliopisto (Mittuniversitetet)  saa hyvät paperit.  ”Edistyneellä tasolla opettajilla tulisi olla tohtorintutkinto ja lisäksi heidän pitäisi olla käsitellyt arkistotieteellisiä kysymyksiä arkistoteorian lähtökohdista. Kolmelta tutkijakoulutuksen saaneelta opettajalta puuttuu kuitenkin tällainen tieteellinen tuotanto.”  ”Opettajat ovat aktiivisia tutkijoita, mutta vain marginaalisesti varsinaisella alueellaan, arkistotieteessä. Arkistomateriaaleja hyödyntävää historiantutkimusta  ei voida katsoa arkistotieteelliseksi.” ”Tutkijakoulutus arkistotieteessä on käytännössä kokonaan puuttunut Ruotsista.” ”Tukholman yliopistossa on edellytykset tutkijayhteisölle, mutta on hyvin kyseenalaista, onko sitä olemassa. ”

Raportin mukaan Ruotsissa on arkistotiedettä Tukholman, Göteborgin, Uppsalan ja Lundin (satunnaisesti myös Karlstadin) yliopistoissa sekä Mittuniversitetetissä. Ei voi siis sanoa, ettei opetusta olisi. Sitä on, jo vuodesta 1973, ja ammatillisesti se on yleensä riittävää. Silti tutkimusalueena arkistotiede on kehittynyt huonosti.

Tämä on  syytä pitää meillä mielessä. Se, että yliopisto ottaa jotain ohjelmaansa, ei vielä välittömästi tarkoita, että tutkijoita ja tutkimusta alkaa tulla. Jos sitä halutaan, on hyvä miettiä myös, millaista tutkimusta halutaan saada aikaan ja miten tulokseen pääsemistä edistetään. Ammatillinen koulutus yliopistossa on yksi tähän liittyvä kysymys.

Kategoriat:Tutkimus

Vinkkejä helmenkalastajille

torstai 22.1.2009 Jätä kommentti

Lisäsin linkkilistaan  OAIster-hakukoneen, josta Digitaalisessa kirjastossa kirjoitetaan. OAIster antoi yllättävän paljon artikkeleita tulokseksi kun kokeilin termillä ”records management”. Vaikka useimmin mainitut lehdet eivät ole yllätys, O(AI)sterikonetta kannattaa kokeilla kirjallisuutta etsittäessä.

Kategoriat:Julkaisut, Tiedonhaku

Tutkijayhteisöä kohti

tiistai 20.1.2009 Jätä kommentti

Tänään saimme Ruotsista raportin, jossa on vertailtu mm. arkistotieteen ja informaatiotutkimuksen opetusta eri Pohjoismaissa (Nationell bild. Granskning av utbildningarna inom kulturvård och ABM-området. Rapport 2008:45 R. Stockholm, Högskoleverket, 2008). Suomen osalta kirjoittaja, ilmeisesti arkistoneuvos Orrman, toteaa seuraavasti käytyään käpi eri yliopistojen arkistotieteen koulutustarjontaa:

”Alla utbildningsprogram  som nämnts ovan har det gemensamt att de är yrkesinriktade och att undervisningen sker i samarbete med respektive landsarkiv  (Åbo, Jyväskylä, Joensuu). Det enda undantaget är Tammerfors, där arkivutbildningen äger rum inom ramen för disciplinen informationsvetenskap. Där finns två lärare i arkivvetenskap med arkivvetenskapligt relaterad doktorsexamen i informationsvetenskap, vilka även har högre arkivexamen. Man kan hävda att det i Tammerfors fnns en reell vetenskaplig miljö med förutsättning för arkivvetenskapliga studier på fördjupad (avancerad) nivå, eftersom högre högskoleexamen där omfattar även andra relevanta ämnen inom informationsvetenskaperna. Ingen av lärarna vid de övriga universiteten har i skrift behandlat arkivrelaterad problematik, och denna kunskap förmedlas därför av  landsarkivens  tjänstemän  som blott undantagsvis har högre  forskarutbildning. Man kommer därför antagligen att ta hjälp från Tammerfors i undervisningen.”

Tätä siteeraa mielellään, koska se on sekä rohkaisevasti sanottu että vastaa omaa arviotani tilanteesta. Asiakirjahallinnan tutkimusyhteisö on silti vasta muodostumassa. Yksi pääsky tai kaksi tohtoria ei vielä tee kesää. Edellytykset ovat kuitenkin olemassa. Eteenpäin mennään. Olen optimisti.

Olen aina arvostanut Eljas Orrmanin kykyä iskeä tutkijan tappajan vaistolla tärkeisiin kohtiin. Hän on kirjoittanut mm. Pentti Renvallista arkistoteoreetikkona ja provenienssiperiaatteen tulosta Suomeen. Huomasin raportista, että Max Engmanin juhlakirjassa (2005) on minulta huomaamatta jäänyt kirjoitus: ”Riksarkivet – en forskarskola för historiker?”. Kuulostaa jälleen mielenkiintoiselta! Ikävä kyllä, nämä arkistohistorialliset tutkimukset ovat hajallaan siellä täällä ja joskus vaikeasti saatavilla. Joku tekisi suomalaiselle arkistomaailmalle palveluksen kokoamalla ne yhteen. Samalla ne voisi julkaista suomeksi, jolloin ne olisivat laajemman lukijakunnan ulottuvilla.

Ovatko sähköpostinne harmaalla vyöhykkeellä?

lauantai 17.1.2009 Jätä kommentti

”Ovatko sähköpostinne harmaalla vyöhykkeellä” kysyy suomeksi eräs maailman suurimmista IT-firmoista lähettämässään uutiskirjeessä ja jatkaa:

”Sähköposti on nopea, vaivaton ja eniten käytetty viestintäväline yrityksissä. Ahkeran käytön vuoksi sähköpostiviestejä päätyy kuitenkin pikaisten, epävirallisten viestien ja muodollisen dokumentoinnin väliselle harmaalle vyöhykkeelle. Yritysten viestinnästä 75 prosenttia – tiedotteista ja lyhyistä ilmoituksista muodollisiin hyväksyntiin – on sähköpostimuodossa. Sähköposti on siis yksi merkittävimmistä dokumentoinnin lähteistä, ja siksi sen arkistointia koskevat ankarat lakisääteiset vaatimukset. Onko yrityksesi sähköpostiratkaisu näiden vaatimusten mukainen?”

Myynnille voisi olla eduksi, jos vähän tunnettaisiin kenttää, jolle tuotetta yritetään kaupata. Englannista suoraan käännetty teksti ei oikein toimi täällä.

Kategoriat:Sekalaista

Hyvä Suomi!

perjantai 16.1.2009 Jätä kommentti

Australialainen Karen Anderson on nyt Mittuniversitetissä arkistotieteen professorina. Hän kirjoittaa Arkiv, Samhälle och Forskning -lehdessä (2008:2) otsikolla ”Recordkeeping Metadata and Work Process Analysis” ISOn TC46 työryhmän kokouksesta Tukholmassa, jossa mm. Jaana Kilkki oli esitellyt suomalaista AMSia. Anderson referoi esitystä ja toteaa lopuksi, että seulonta perustuu AMSiin [eikä asiakirjojen läpikäymiseen]. Sitten hän lisää

”Pidin tätä erityisen mielenkiintoisena, koska Länsi-Australian lainsäädännössä ainoana Australiassa vaaditaan viranomaisilta asiakirjahallinnan suunnitelmaa (Recordkeeping Plan, RKP), jonka valtion asiakirjakomissio hyväksyy. Tähän päädyttiin oivaltamatta, että Suomi oli tehnyt saman jo 20 vuotta sitten! Lisäksi Länsi-Australiassa ei ole edelleenkään ajatusta tehdä systemaattista toimintaprosessien analyysiä tukemaan RKP:tä. Suomi on nyt kehittämässä eAMSia — Tällä aloitteella suomalaiset ovat maailman asiakirjahallinnan kärjessä sähköisten aineistojen seulonnassa ja hallinnassa”.

Artikkelissa on jälleen kaksi uutta käännöstä AMSille: ”records life cycle management plan” ja ”record keeping plan”. Käytettävä termi on kuitenkin sikäli yhdentekevä, että ilman selitystä sitä ei kuitenkaan ymmärretä — eikä aina selityksen jälkeenkään.

Kategoriat:Asiakirjahallinto