Arkisto

Archive for huhtikuu 2009

Uusi Akti

torstai 30.4.2009 Jätä kommentti

Sain äskettäin arkistolaitoksen uuden asiakaslehden, jonka nimi on ”Akti”.  En aio ottaa mitään yleistä mediakriitikon roolia, mutta kun aikaisemmin tulin kehuneeksi Failia, niin nyt on paikallaan kehaista Aktia. Parin vuosikymmenen aikana arkistolaitoksen lehti on kokenut useita uudistumisia ja nimikin on vaihtunut.  Jossain vaiheessa lehtiä oli kaksi.  Uudesta lehdestä huomaa, että ammattilaisten rooli lehden tekemisessä on edelleen kasvanut. Isompi koko ja taitto ovat miellyttäviä. Kuvitus  on huolella valittu ja tukee tekstiä.

Jutut lienevät aikaisempaa lyhyempiä. Jos näin on, se saattaa antaa Failille ja Aktille mahdollisuuden profiloitua hieman eri tavalla tätä(kin) kautta. Minusta se olisi tervetullutta.

Mainokset
Kategoriat:Julkaisut

Pieniä karmaisevia tarinoita

maanantai 27.4.2009 Jätä kommentti
Kategoriat:Kevyempää

Sähke2 — railakasta menoa

tiistai 21.4.2009 3 kommenttia

(Seuraava kirjoitus on julkaistu Failissa 1/2009, s. 10-12)

Arkistolaitoksen uusi määräys sähköisten asiakirjallisten tietojen käsittelystä, hallinnasta ja säilyttämisestä (Sähke2) astui voimaan tämän vuoden alussa nopean lausuntokierroksen jälkeen. Sähke2 vie rivakasti eteenpäin maailman johtavaksi todettua suomalaista tehtävä- ja prosessipohjaista asiakirjahallintaa. Tähän liittyy kuitenkin monia kysymyksiä.

Moni oli varmasti lausuntokierroksella hämmästynyt suunnasta, johon Sähke2:ssa on edetty. Jos joku odotti Sähke2:n olevan vain pieni päivitys Sähkeen ensimmäiseen versioon – tai ainakin sen loogisen jatkokehityksen tulos – hän luultavasti pettyi. Sähke2 on enimmäkseen jotain muuta.

Pyritään kaikkien tietojärjestelmien ohjaukseen

Hokeman mukaan pieneen maahan mahtuu kerrallaan vain yksi ajatus. Suomalaisessa arkistomaailmassa se on nyt tiedonohjausjärjestelmä (eAMS), jonka kehittämiseen asiakirjahallinnon kehittämisresurssit on pitkälti sidottu. Sähke2 painopiste on järjestelmien tiedonohjauksessa. Siksi ei ole ihme, että Sähke2 on määräyksenä suppea. Sivuja on noin kuusikymmentä, mukaan luettuna metatietomalli. Se on vain runsas neljäsosa MoReq2:sta, joka edustaa tällä hetkellä kansainvälisesti sähköisten asiakirjajärjestelmien määritysten huippua. Se on myös vähemmän kuin Sähke1:ssä.

Sähke2:n keskittyminen tiedonohjaukseen vie suomalaista sähköistä asiakirjahallintaa ennakkoluulottomasti maailman huipulle. Missään muualla ei tehtäväpohjaisia luokituksia, prosessien kuvaamista ja asiakirjahallintaa niiden pohjalta ole viety yhtä pitkälle. Tästä näkökulmasta Sähke2 on askel eteenpäin.

Kun Sähke1 koski vain asiankäsittelyjärjestelmiä, Sähke2:n kunnianhimoisena tavoitteena on ulottaa eAMS-tiedonohjaus kaikkiin tietojärjestelmiin, joissa käsitellään asiakirjallista tietoa. Se on tärkeä tavoite. Menestymisedellytyksiin voi osin uskoa silloin, kun järjestelmässä on dokumenttipohjaista tietoa, mutta järjestelmä ei kuitenkaan ole asiankäsittelyjärjestelmä. Tätä tavoitetta vastaan sotii kuitenkin se, että metatietomallissa vanhaan tapaan edellytetään poikkeuksetta ”toimenpiteitä” ja ”asioita”, jotka liittävät asiakirjat tehtäväluokkaan. Ero on vain siinä, että ”asia” on nyt epämääräistetty ”asiakirjallisen tiedon käsittelyksi (esim. ’asia’)”.

On vaikeampi uskoa siihen, että tiedonohjausjärjestelmät alkaisivat ohjata kaikkia organisaation tietojärjestelmiä. Kaikkien prosessien mallintaminen eAMSeihin on valtava urakka. Jo nykyisellään AMSin laatiminen on suuressa organisaatiossa vuosien projekti. Jos tiedonohjauksen toteuttamiseen tietojärjestelmissä ei ole resursseja, jos tiedonohjaus ei tuo organisaation päämäärätoiminnalle suuria etuja ja järjestelmäkin koostuu valmissovelluksesta, miten päämäärään voitaisiin päästä? Onko arkistolaitoksen määräys riittävä saamaan näin suuren muutoksen aikaan? AMSeja edellytettiin peräti lain tasolla jo vuonna 1981 ja silti niitä tehdään eräissä paikoin ensimmäistä kertaa vasta nyt, neljännesvuosisata myöhemmin.

Humanistien puhetta humanisteille?

Monet operatiiviset tietojärjestelmät ovat niin kaukana asianhallinnan maailmasta, että on myös vaikea kuvitella, mitä eAMS-ohjaus niiden kohdalla voisi olla. Jos kuitenkin halutaan saada toimivia yhteismitallisia teknisiä ratkaisuja, pelkän ajatuksen esittäminen ei riitä. Jos näin olisi, kaikki tarpeellinen olisi sanottu jo arkistolaissa: arkistotoimen vaatimukset on otettava huomioon arkistonmuodostajan tieto- ja asiakirjahallinnossa. Sähke2 jatkaa tätä sinänsä kannatettavien toiveiden listaa. Nyt ajatus vain kuuluu ”tiedonohjaus toteutetaan tietojärjestelmiin niiden kehityshankkeiden yhteydessä”. Ohje on sangen heppoinen, jos järjestelmä on vaikkapa puolustusvoimien tilannekuvanseurantajärjestelmä tai yliopiston oppimisympäristö, tavallisesta relaatiotietokannasta puhumattakaan.

Sähke2 on teknisesti paikoin epämääräinen ja vaikuttaa välillä enemmän asiakirja-ammattilaiselle kuin järjestelmää rakentavalle insinöörille kirjoitetulta. Määräyksessä on asiakirjahallintoa koskevia ohjeita (esim. käyttöoikeuksien ”on vastattava työtehtäviä” ja ne ”on pidettävä ajan tasalla”) ja ajatuksia, joiden kääntäminen teknisiksi vaatimuksiksi jätetään lukijan pohdittavaksi. Kuitenkin määräyksen pohjalta pitäisi pystyä rakentamaan mekaanisia laitteita. Tämä ei anna kehitystyölle hyvää pohjaa tai mahdollista järjestelmien sertifiointia.

Paljon puuttuu – kuten sertifiointi

Järjestelmien sertifiointimahdollisuus siis puuttuu Sähke2:sta. Luultavasti sitä olisi moni kaivannut, koska se tekisi uuden järjestelmän hankinnan helpommaksi. Järjestelmien sertifiointi helpottaisi myös arkistolaitoksen urakkaa, koska sähköisen säilyttämisen lupien myöntämisprosessista putoaisi osa pois.

Sertifiointi ei ole ainoa puuttuva asia. Jos organisaation ongelmana on eAMSien kehittäminen ja ns. tiedonohjauksen parantaminen, Sähke2 lienee sitä mitä tarvitaan. On ymmärrettävää, että tämä alue kiinnostaa erityisesti niin arkistolaitosta kuin alan ammattilaisia. Arkistolaitoksen keskeinen tehtävä on pysyvästi säilytettävien asiakirjojen erottaminen muista ja saaminen säilytykseen.

Viranomaisten näkökulmasta asiakirjahallinta ei kuitenkaan ole asiakirjahallinnon ainoa haaste. Sähke2 olisi voinut käsitellä esimerkiksi asiakirjojen skannausta, digitointia, etätyötä, työnvuonohjausta, järjestelmien integrointia sisällönhallintajärjestelmiin, hajautettuja järjestelmiä, sähköpostia tai digitaalisten oikeuksien hallintaa. Aivan asiakirjajärjestelmien peruspiirteidenkin osalta organisaatiot kaipaavat enemmän kuin mitä Sähke2 tarjoaa. Määräysten olisi tarjottava pohja, jonka avulla tällainen järjestelmä voidaan hankkia tai kehittää. Siihen Sähke2 ei riitä, koska asiakirjojen metatietojen ja siirron ohella se käsittelee pääasiassa asiakirjallisen tiedon ohjausta eAMSien kautta.

Ympäristö on vajavaisesti huomioitu

Niinpä Sähke2 tuskin voi toimia sähköisten asiakirjajärjestelmien toteutuksen pohjana ilman sen täydentämistä muilla vaatimuksilla. Mitä nämä muut vaatimukset voisivat olla? Vaikuttaa siltä, ettei määräyksen sopivuus muihin määräyksiin tai standardeihin ole ollut kovin tärkeää. Jos se olisi, tuloksena olisi toki täsmällinen dokumentaatio Sähke2:n ja näiden muiden normien suhteista. Jo ”tiedonohjauksesta” puhuminen on tavallaan epästandardia. Se on myyvä käsite, mutta lanseerattu välittämättä siitä, millaisia merkityksiä termeillä on yleisemmin informaatiokentässä.

Yksi vaihtoehto on täydentäväksi vaatimusmäärittelyksi MoReq2, joka on määräyksen mukaan ”huomioitu Sähke2:ssa”. Mitä se tarkoittaneenkin, MoReq2-yhteensopivia järjestelmiä ei voida käyttää Suomessa, koska niiden siirtotiedostot ja metatiedot eivät ole Sähke2-yhteensopivia – seikka, jota myös Sähke1-järjestelmiltä vaaditaan jatkossa. Suomessa täydentävä määräys on käytännössä Sähke1, joka nyt on tippunut limboon: se ei enää varsinaisesti ole voimassa, mutta sen mukaisiin tietojärjestelmiin voidaan kuitenkin hakea lupaa vuoden 2012 loppuun saakka.

Ensimmäisenkin Sähkeen suhde muihin standardeihin oli epämääräinen, mutta Sähke2 on mennyt huonompaan suuntaan. Toiminnallisissa vaatimuksissa ei viitata mihinkään vastaaviin vaatimuksiin, ei edes Sähke1:een. Kuitenkin määräyksen soveltajat tarvitsivat ehdottomasti selvän kuvan siitä, miltä osin vaatimukset on jo täytetty Sähke1:n myötä ja mitä jo rakennetuissa tai rakenteilla olevissa järjestelmissä pitää muuttaa, jotta niistä tulisi Sähke2-yhteensopivia.

Määräyksessä viitataan muihinkin standardeihin (OAIS, SFS-ISO 15489, ISO 23081, JHS 143, SFS-ISO 5914) mutta sillä ei enimmäkseen tunnu olevan konkreettista sisältöä. Esimerkiksi SFS-ISO 154891-1:n asiakirjamääritelmää siteerataan, väärin, ja niin että ajatus muuttuu. Jos kuitenkin halutaan aidosti toimia yhteisin pelisäännöin, se ei onnistu pienin lisäyksin tekstiin: standardien on oltava koko toiminnan lähtökohta.

Kuka maksaa toimimisen vain kansallisella tasolla?

Mainitsemilleni puutteille on löydettävissä ymmärrettävä syy: asiakirjahallinnon pienet kehittämisresurssit. Tällä hetkellä niitä syö arkistolaitoksessa myös sähköisen pitkäaikaissäilytysjärjestelmän kehitystyö. Sitä vakavammin pitää kysyä, miksi meidän pitää yrittää tehdä kaikki itse? Tästä on erityisesti syytä olla huolissaan, koska se tarkoittaa julkishallinnolle lisätyötä, kustannuksia ja kasvaneita riskejä. Kun täällä on asiakirjahallinnassa pyritty ratkaisuihin, jotka eivät ole teknisesti tai sisällöllisesti suoranaisesti yhteensopivia mihinkään suuntaan, olemme omillamme. Kun peruskonseptit ovat itse kehitettyjä, muualla tehtyä työtä tai tutkimusta ei pystytä tehokkaasti hyödyntämään. Kaikki joudutaan tekemään itse. Onko todella ajateltu, mitä tämä käytännössä merkitsee ja mitä se maksaa?

Työlistalle voidaan heti ottaa edellä listatut Sähke2:sta puuttuvat alueet – kuten sertifiointi, asiakirjojen skannaus, digitointi, etätyö, työnvuonohjaus, järjestelmien integrointi sisällönhallintajärjestelmiin, hajautetut järjestelmät, sähköposti ja digitaalisten oikeuksien hallinta – samoin kuin kaikki aineistojen siirtoon ja validointiin liittyvät kysymykset, sähköisten aineistojen integrointi perinteisiin kuvailujärjestelmiin, sekä käyttöliittymien rakentaminen näihin asiakkaille. Kaikilla näillä alueilla on tehty kansainvälisesti työtä, mutta miten yhdistää se sähköiseen asiakirjahallintaan Suomessa?

Uusia tarpeita tulee varmasti jatkossa lisää. Ilmassa häilyvät esimerkiksi jo Web2.0:aan ja sosiaaliseen mediaan liittyvät kysymykset. Sähköisen asiakirjahallinnon kehitystyön ohella pitäisi kehittää myös perinteisten asiakirjojen hallintajärjestelmiä ja kuvailusääntöjä. Tässäkin muualla on edetty, mutta meillä on jääty 1990-luvun puolivälin tasolle. Lisäksi ei riitä, että kysymykset ratkaistaan kerran, kaikkea on myös ylläpidettävä. Se on sananmukaisesti ikuisuusprojekti pysyvästi säilytettävien asiakirjojen ollessa kyseessä.

Tällä hetkellä kaikkien näiden kysymysten ratkaiseminen näyttää tipahtavan arkistolaitoksen syliin, samalla kun sen resurssit vähenevät. Tästä saattavat kärsiä sekä arkistolaitoksen asiakkaat että viranomaiset, jotka joutuvat selviämään arkistolaitoksen määräämillä välineillä. Sähköisen asiakirjahallinnan kehittäminen on kallista. Kysymykset, joihin arkistolaitos ei anna tukea, ratkaisevat viranomaiset itse, omin neuvoin ja ehkä hajanaisesti. Se maksaa vielä enemmän. Lisähintaa tulee siitä, että järjestelmät täytyy vähintäänkin räätälöidä Suomen julkishallinnolle sopiviksi, jollei rakentaa tyhjästä. Nämä ovat markkinat, joille ulkopuolisten on vaikea tulla ja jolla jo olevien on vaikea laajentaa muualle. Se vähentää kilpailua ja rajoittaa maksajien joukon pieneksi.

Sähköinen asiakirjahallinta on suuri murros

Paikallisuus lisää pahojen virheiden vaaraa. Vaikka kokemusta ei muuallakaan ole sähköisestä asiakirjahallinnosta enemmän, siellä on kuitenkin enemmän kehittäjiä ja kriittisiä arvioijia. Virheet tulevat silloin nopeammin havaituksi, jos eivät ennalta, niin jälkikäteen. Ratkaisuja havaittuihin puutteisiin on myös etsimässä suurempi joukko.

Unohtuuko meiltä se, että olemme uudenlaisessa tilanteessa, josta emme yksinkertaisesti tiedä riittävästi? Kansallisarkiston vanhin asiakirja on vuodelta 1316. Se on siis 693-vuotias ja noin 170 kertaa vanhempi kuin vanhin sähköinen asiakirja, joka meillä voidaan kelpuuttaa pysyvään säilytykseen.

Kokemus ”born digital” sähköisten asiakirja-aineistojen käytöstä niiden alkuperäisen kontekstin ulkopuolella puuttuu. Metatietomäärityksiä on, mutta ne ovat testaamattomia, yksinkertaista teknistä toimivuutta lukuun ottamatta. Kaikki muu on avoinna. Tiedämmekö, että metatietoja on kerätty oikeista asioista? Että niitä on riittävästi? Että metatietomallissa ei ole pahoja loogisia solmuja tai puutteita? Että tiedot ovat sisällöltään ymmärrettäviä? Että ne on annettu johdonmukaisesti? Että eri organisaatiot ovat käyttäneet elementtejä samalla tavalla? Osaammeko arvata, millaisia ongelmia tulee aineistojen vastaanottoprosessissa ja miten ne korjataan? Tiedämmekö, miten aineistot on paras antaa asiakkaille käytettäväksi tai miten niistä on haettava tietoa? Ymmärrämmekö, millaista apua asiakkaat tarvitsevat sähköisten asiakirjojen käytössä? Tai miten sähköiset aineistot yhdistetään perinteisiin kuvailujärjestelmiin?

Näiden asioiden selvittäminen tulee vaatimaan vielä paljon panostusta. Pakostakin pienellä tietämyksellä joudutaan tekemään suuria päätöksiä, toivoen että linjaukset ovat oikeita. Miksi ottaa tässä suhteessa suurempia riskejä kuin on pakko?

Pois kansallisista ratkaisuista

Pelkästään kansallisella tasolla tapahtuva kehitystyö perustuu visioon, jonka mukaan on sekä mahdollista että järkevää kehittää suomalaista julkishallinnon asiakirjahallintaa pitkällä tähtäimellä irrallisena ja itsenäisenä kokonaisuutena. Voi kysyä, onko tämä realistinen lähtökohta muuten jatkuvasti integroituvassa maailmassa. Suomessa pitäisi alkaa selkeästi pyrkiä pois kansallisista ratkaisuista aina kun mahdollista. Meillä on tietysti AMS, kirjaamisperinne ja asiakirjajulkisuus, mutta niiden vaikutuksen ulottumattomiin jää suurin osa asiakirjajärjestelmien sisällöstä ja toiminnallisuudesta. Kun AMSkin on erotettu omaksi järjestelmäkseen, sen ylläpitämiseen vaadittavaa toiminnallisuutta ei enää tarvita itse asiakirjajärjestelmässä.

Sähköisen asiakirjahallinnon perusta voisi olla kansainvälinen ja omat pienet resurssit käytettäisiin omien, uraa uurtavien ratkaisujen suunnittelemiseen tämän perustan päälle, juuri siten kuin Sähke2 tuo järjestelmiin tiedonohjausta. Tällöin korkeatasoiseksi katsottu suomalainen osaaminen ja tietämys voitaisiin myös viedä ulkomaille, koska se olisi myös siellä lisuke jo tuttuun ympäristöön. Kansainvälisen ja kansallisen yhdistämiseen liittyy toki haasteita, mutta ne eivät ole läheskään samaa luokkaa kuin omanlaisensa asiakirjahallinnan kehittäminen ja ylläpito läpi koko aineistojen elinkaaren.

Kokonaisuutena Sähke2 tiivistää suomalaisen sähköisen asiakirjahallinnon kehittämisen nykytilan. Meillä on sekä kyky luoda jotain aivan uutta, pyrkimys toimia itse sivuille vilkuilematta että pienet kehittämisresurssit. Se on huono yhdistelmä, joka ei voi olla näkymättä lopputuloksessa. Sähke2 on kunnianhimoinen määräys, jossa on hyviä ajatuksia. Siinä on kuitenkin myös parannettavaa.

Pekka Henttonen ja Marjo Rita Valtonen

Kategoriat:Sähköiset

Oikeasta opintiestä

torstai 16.4.2009 2 kommenttia

Joskus huomaa opiskelijoiden joukossa koulutettuja alan konkareita. Laitoksen kurssien suorittaminen voi olla järkevää, jos tutkintopaperit ovat saamatta tai haluaa hankkia kirjastoalan osaamista. Haluaisin kuitenkin sanoa opintoja suunnitteleville asiakirja-ammattilaisille, että jos tällaista syytä ei ole, perus- ja aineopintojen läpikäyminen ei ehkä ole paras tapa toimia. Näissä opinnoissa annetaan enimmäkseen niitä perusvalmiuksia, jotka alan koulutetuilla jo on.

Jos maisterinpaperit ovat jo taskussa, suosittelen ryhtymistä jatko-opiskelijaksi.  Jos perustutkinto on jostain muusta aineesta kuin informaatiotutkimuksesta (esim. historiasta), jatko-opintoihin sisältyy enemmän informaatiotutkimuksen opintoja. Tätä kautta voi valita syventävien kurssitarjonnasta sen antoisimman ja kiinnostavimman osan.  Alan jatkokoulutetuista on kysyntää. Tutkittavaa riittää.

Kategoriat:Koulutus

Lama ja arkistot

torstai 9.4.2009 2 kommenttia

Kuvittelin, että arkistojen käyttäjämäärät ovat laskussa. Paneutuminen tilastoihin paljasti, että se on enintään osatotuus. Käyttäjämäärät ovat laskeneet viime vuosina, mutta pidemmällä aikavälillä asia on monimutkaisempi. Allaoleva kaavio perustuu arkistolaitoksen toimintakertomuksiin ja kuvaa tutkijakäyntien, aineistomäärien ja tilattujen asiakirjojen määrän kehitystä vuodesta 1989, jota on käytetty vertailuvuotena.

Tilasto

Aineistomäärä kipuaa melko tasaisesti ylöspäin, mutta käyttäjämäärän kehitys on yllättävämpi. Hyppäys tapahtuu 1990-luvun alussa. Toimintakertomuksissa arvellaan syyksi (1993) heikentynyttä työllisyyttä, joka on kasvattanut opiskelijoiden, jatkotutkintoa suorittavien sekä harrastajatutkijoiden määrää, (1995) uudempien kirkonkirjamikrofilmien laajamittaista kopiointia arkistolaitoksen eri yksiköille ja yliopistojen uusia tutkimusprojekteja sekä (1996) EK-VALPOn arkiston avautumisen tuomaa julkisuutta.

Nyt ollaan hiljalleen palaamassa käyttäjämäärissä vuoden 1989 tasolle.  Jos arvelut syistä pitävät paikkansa, nykylama voisi tietää uutta buumia arkistoissa. Toisaalta sukututkijoiden verkkopalvelut ovat tällä välin huomattavasti parantuneet. Alkuperäisten asiakirjojen äärelle matkannee yhä harvempi.

Olisi mielenkiintoista saada lukuja digiarkiston käytöstä. Kun verkkopalvelut eivät näy julkisissa tilastoissa, yhä suurempia asiakirjamääriä näyttää käyttävän yhä pienempi joukko.  Ei ole hyvä, jos edes näyttää tältä. Olisi tietysti naivia kuvitella, että arkistot voisivat joskus olla kautta Suomen kahvipöytäkeskustelujen vakioaihe. Silti pitäisi pyrkiä siihen, että suomalaiset laajalti hyödyntäisivät arkistoja. Tulosmittauksen aikana vähän käytetty palvelu näyttää herkästi tarpeettomalta.

Valitettavasti minulla ei ole täydellistä sarjaa toimintakertomuksia. Siksi pysyväksi jäänyt pudotus tutkijasaliin toimitetuissa asiakirjoissa v. 1992 jää selittämättä. Luultavasti syynä on paljon käytettyjen asiakirjojen tuleminen mikrofilmattuina itsepalvelun piiriin. Jos jollakulla sattuu olemaan hyllyssään tarpeettomia toimintakertomuksia vuosilta 1993, 1998 tai ajalta ennen vuotta 1990, otan mielelläni vastaan.

Kategoriat:Sekalaista

Podcast asiakirjahallinnosta

sunnuntai 5.4.2009 Jätä kommentti

Northumbrian yliopistossa on aloitettu sarja podcasteja asiakirjahallinnon ammattilaisille. Alun perusteella se ei ole hassumpaa kuunneltavaa. Ensimmäisessä lähetyksessä aiheena olivat mm. tietosuoja, ajankohtaiset konferenssit Britannissa ja niiden anti, avoimen lähdekoodin dokumentinhallintajärjestelmä Alfresco, Microsoftin SharePoint asiakirjahallinnon näkökulmasta ja säilytysaikamääritysten rationalisoiminen.  Itse kuuntelen podcasteja MP3-soittimella sopivan luppohetken tullen, esimerkiksi kävellessä kaupungilla tai odottaessa junaa. Suosittelen samaa muillekin.

Kategoriat:Ajankohtaista

Kun elämä ei riitä

perjantai 3.4.2009 Jätä kommentti

Arkistolaitoksen sivut kertovat arkistomaailman päässeen syklissään vaiheeseen, jolloin vuorossa ovat pohjoismaiset arkistopäivät. Olen niille pari kertaa osallistunut, mutta tällä kertaa en ole lähdössä. Pohjoismaisten arkistopäivien peruskonsepti on suoraan sanoen menneestä maailmasta. Pohjoismainen yhteistyö on kivaa, ruotsi on hauska kieli kuunnella ja puhua, englannin ylivalta tympäisee. Silti esitelmän pitäminen ruotsiksi — mitä vaaditaan vain näillä päivillä — on harvakseltaan tehtynä liian suuren työn takana. Elämä on liian lyhyt kuulla enää yksikään tanskankielinen esitelmä. Parempaakin tekemistä on.

Kategoriat:Ajankohtaista