Etusivu > Julkaisut > Uusi Faili ilahdutti

Uusi Faili ilahdutti

Uusi Faili (3/2012) on tuhti ja ilahduttava lukupaketti. Oli mukava lukea Markku Nenosen näkemyksistä. Olen samaa mieltä siitä, että tiedon tulemisesta julkiseksi on vielä matkaa Open Dataan. Asiakirjahallinnassa pitäisi ottaa askelia tämän  kuilun kuromiseksi umpeen sen sijaan, että keskitytään yhteisiin tehtäväluokituksiin, jotka ovat tiedon organisoinnin näkökulmasta vanheneva paradigma (kuten omasta Intian matkaraportistani selviää). Suomalaista asiakirjahallintaa pyritään tarmokkaasti kehittämään vastakkaiseen suuntaan kuin mihin muu maailma on menossa. Arkistoteoriassakin on viimevuosikymmen puhuttu eri näkökulmien ja tulkintojen sallimisesta, mutta meillä päivän sana on silti keskittäminen ja yhdenmukaistaminen.

Toiseksi oli erittäin mukava huomata Johanna Dahlin kirjoittaneen tutkielmansa pohjalta Failiin. On hieno nähdä, että  Tampereelta valmistuneet ottavat paikkansa ammattikentässä. Soisin, että se tapahtuu myös tällä tavalla, näkyvästi. Meillä on tietty kaarti, joka on kiertänyt omaan ja kuulijoiden kyllästymiseen saakka seminaareissa—luen tähän joukkoon myös itseni. Tarvitaan uusia ihmisiä ja näkökulmia.

Takavuosina eräs päätoimittaja irvaili uusia medioita sanomalla, että ”vaikka sanojat lisääntyvät, sanottava ei lisäänny”. Asiakirjahallinnassa tämä ei kyllä pidä paikkaansa. Johanna Dahlin artikkelin lopusta poimin yhden tervetulleen ajatuksen:

”Tiedonohjaussuunnitelman laatimisessa on löydettävä tasapaino sen välille, kuinka yleisellä tai yksityiskohtaisella tasolla asiat kuvataan. Täysin tyhjentävän TOSin luominen on lähes mahdotonta, sillä asiankäsittelyprosessin kaikkia variaatioita on mahdotonta arvata ennalta. Toisaalta taas liian yleisellä tasolla kuvattu TOS ei välttämättä tue tarpeeksi loppykäyttäjää.”

Liikearkistoyhdistyksen Mikkelin strategiaseminaarissa (josta Failissa on selostus) epäilin täydellisen suunnittelun mahdollisuutta, mutta Johannan ajatus on kehittyneempi.

Raportissa seminaarista todetaan minun puhuneen 80 – 20% -mallin puolesta, mutta tarkoitin sen olevan enemmän fakta kuin suositus: organisaatioiden ei yleensä ole tarkoituksenmukaista käsitellä kaikkea tietoa ”asiakirjallisena” tallentamalla se asiakirjajärjestelmiin ja kontekstualisoimalla se metatiedolla. Suuri osa tiedosta—vaikea sanoa, onko se 80% voi jotain muuta—jää sähköisten arkistojen ulkopuolelle, jos sähköisillä arkistoilla tarkoitetaan Sähke-yhteensopivia järjestelmiä. Päätearkistojen kohtalon kysymys on pitkällä tähtäimellä, kuinka riittävää järjestelmiin tuleva aineisto loppujen lopuksi on yhteiskunnan ja tutkimuksen tarpeisiin.

Lehdessä oli huumoriakin, sekä Ritva Toivosen matkakertomuksessa että Timo J. Tuikan kirjoituksessa. Ei paha sekään, vaikka vakavilla asioilla ollaan.

Kategoriat:Julkaisut
  1. Olli Alm
    tiistai 2.10.2012 14:58

    Lisäksi on vielä niin, että se 20% on kaikista rutiininomaisinta aineistoa mitä vaan virastoista suinkaan löytyy. Salaiset Kreikka-sopimukset sun muut mielenkiintoiset ja tärkeät asiakirjat tulevat nyt ja aina löytymään jonkun Martti Hetemäen verkkolevyltä ja kassakaapista, eikä suinkaan valtionvarainministeriön asiankäsittelyjärjestelmästä. Olisi hyvä aina pitää mielessä, että Sähke-yhteensopivissa järjestelmissä olevat aineistot eivät suinkaan ole kaikki mitä organisaation toiminnasta tulisi tuleville sukupolville jättää. Ja kuinka se muu tieto sitten oikein tullaan ottamaan talteen?

  1. No trackbacks yet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: