Etusivu > Ajankohtaista, Digitointi > Valtiontalouden tarkastusvirasto ja sähköinen arkistointi

Valtiontalouden tarkastusvirasto ja sähköinen arkistointi

Valtiontalouden tarkastusviraston raportti sähköisestä arkistoinnista on ilmestynyt. Myös Helsingin Sanomat kirjoittaa siitä tänään.

Mainokset
  1. Olli Alm
    tiistai 14.10.2014 9:01

    Joo, ihan mielenkiintoista luettavaa oli. Tosin kyllähän nuo asiat on tiedetty ”kentällä” jo vuosikausia, hyvä että joku sanoi ne nyt ääneen.

  2. Alan mies
    tiistai 14.10.2014 9:45

    Varsin mielenkiintoinen raportti. Ja kuten Ollikin jo totesi, kentällä jo tiedettyjä asioita oli paljon. Sähke-määräykset ovat olleet melkoisen kuristavia, vaikka arkistolaitos omassa lausunnossan muuta yrittääkin väittää. On ymmärrettävää, että arkistolaitos toimii vain omasta näkökulmastaan, mutta onko asiakirjahallinnan ainoa tarkoitus todellakin vain kansallisen kultturiperinnön tuottaminen? Väitän kerettiläisesti, että näin ei asian laita todellaakaan ole. Organisaation asiakirjahallinnan tehtävä on ensisijaisesti tukea oman organisaationsa suoriutumista ydintehtävistään.

  3. Olli Alm
    perjantai 17.10.2014 13:04

    Ja kansa tykkää näistä otsikoista:

    http://www.tivi.fi/kaikki_uutiset/valtiolle+miljoonien+kulut+200+gigatavun+arkistosta/a1020593

    Siellä joku rääväsuu kommentoi jo, että koska voi lähettää lisää rahaa omalta pankkitililtä.

  4. keskiviikko 22.10.2014 13:34

    Kun Vapaa alettiin kehittää Mamk tarjosi yhteistyötä, koska hyvin tiesimme, että erityisesti alkavien järjestelmien pienten datamääärien säilyttäminen kokonaan sitä varten rakennetussa järjestelmässä tulee erittäin kalliiksi. Kun tuo hankintamalli välivouhkineen oli vielä erittäin kallis ja aineisto sidottu vain Sähke 2:en ei siitä oikein muuta voinut tulla. Oli kuitenkin yllätys kuinka kallis kokonaiskustannus oli.

  1. No trackbacks yet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: