Etusivu > Sekalaista > Digikiri vaiko sittenkin kiireessä hutilointia ja sen jälkeen vatulointia?

Digikiri vaiko sittenkin kiireessä hutilointia ja sen jälkeen vatulointia?

Henttosen 25.1.2016 blogikirjoitus tarkastelee avoimuuden teemaa hallinnossa. Digitalisaatio-hypetyksessä avoimuudesta, läpinäkyvyydestä ja kaiken julkisen tiedon avaamisesta on tullut mantra, jota ainakin meillä Suomessa viljellään itseisarvona ja itsestään selvyytenä pohtimatta sen tarkemmin mitä se lopulta tarkoittaa tai mitkä ovat mahdolliset avoimuuden seuraukset. Kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta lukiessa minua on ilahduttanut se, että maailmalla on onneksi jo herätty tähän problematiikkaan ja keskustelu käy muualla vilkkaana. Kaikki ei olekaan niin yksinkertaista kuin voisi äkkiä kuvitella.

Jatkan Henttosen avausta tarkastelemalla tässä kirjoituksessa osittain samoja teemoja suhteessa digitalisaatiolupauksiin. Esimerkkinä käytän Valtiokonttorin 18.12.2015 loppuraporttia, jossa on selvitetty valtionhallinnon virastojen digitalisaatiota ja tuottavuuspotentiaalia. Tämä raportti on vain yksi esimerkki, joita tässä lukemattomien raporttien, selvitysten ja erilaisten strategiapapereiden luvatussa maassa tuotetaan. Tässä, kuten myös monissa muissa selvityksissä toistuvat kuitenkin samankaltaiset piirteet, joita ei voi enää olla kommentoimatta.

Yleisesti digitalisaatiolla tavoitellaan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, jota pyritään toteuttamaan avaamalla julkista tietoa mahdollisimman paljon hyötykäyttöön. On hieman ristiriitaista, että nämä vaatimukset eivät kuitenkaan toteudu kaikissa digitalisaatiota koskevissa selvityksissä ja raporteissa, kuten ei myöskään tässä esimerkkitapauksessa. Raporttiin syventyessä lukija ei voi tietää millä perusteilla haastateltavat on rekrytoitu, pelkistä nimilistoista ei voi päätellä haastateltavan tai haastattelijan ammatillista osaamista tai sijoittumista organisaatiohierarkiassa. Toki on mainittava, ettei aina ammattinimikekään yksin kerro koko totuutta, mutta jotakin suuntaa se voi silti antaa. Joten, ainakin tätä raporttia tutkiessa voi vain arvailla, että haastattelut ovat kohdentuneet virastojen johtoon tai ylempiin toimihenkilöihin sekä virastopäälliköihin. Raportin tavoitteita, lupauksia ja johtopäätöksiä arvioitaessa edellä kerrotuilla tiedoilla olisi kuitenkin merkitystä. Jokainen, joka on joskus matkustanut lentokoneessa tietää, että 10 000 metrin korkeudessa maailma näyttää yksinkertaiselta ja selkeältä. Sen sijaan mitä lähemmäksi maan pintaa laskeudutaan, ikkunasta on mahdollista nähdä jo runsaasti erilaisia yksityiskohtia; taloja, puita, elämiä, autoja, ihmisiä, jolloin tilanne ei olekaan enää niin pelkistetty. Haastattelemalla myös ruohonjuuritason työntekijöitä, tämänkin raportin lopputulos voisi olla aivan toinen.

Selvitystyön ulkopuolelle on rajattu virastojen käynnissä olevat hankkeet ja projektit. Herää kysymys miksi? Eikö uusia toimintatapoja kehittäessä tulisi ottaa aikalisä ja perehtyä ensin siihen mitä tähän mennessä on tehty, missä on onnistuttu ja missä epäonnistuttu. Näitä kokemuksia olisi mahdollista peilata kansainvälisiin tutkimuksiin, joita löytyy runsain määrin. Piileekö vastaus kiireessä vai siinä, että ei uskalleta tarkastella jo kertaalleen tehtyä, koska silloin myös mahdolliset virheet paljastuisivat?

Raportissa on viitattu kansainvälisiin tutkimuksiin, joista kaksi edustavat talouden alaa ja yksi on YK:n e-hallintoselvitys. Muu aineisto koostuu kotimaisista raporteista, tilastoista ja selvityksistä, tiedotteista sekä lainsäädännöstä. Voisi kuitenkin olettaa, että näinkin isojen yhteiskunnallisten asioiden ja muutosten ollessa kyseessä, taustatietoja, tukea ja perusteita ajatuksille haettaisiin laajemmalla ja vahvemmalla näkökulmalla. Nyt perustelut jäävät usein epämääräisiksi ja ovat osin virkamiesten omia arvailuja. Monitieteistä e-hallintotutkimusta löytyy kyllä eri julkaisuista kun osaa etsiä.

Silmiinpistävää ja tunnusomaista myös tässä raportissa on, että digitalisaatio tarjotaan kansalaisille ainoastaan uusina mahdollisuuksina ja työpaikkoina, pelkkinä hymynaamoina, tehokkuutena, hyötyinä ja taloudellisina säästöinä. Mitään tarkkoja laskelmia tai perusteita väittämien tueksi ei esitetä, ja mahdolliset käänteisvaikutukset, kuten kuinka monta työpaikkaa digitalisaatiolla menetetään, jätetään kertomatta. Muut riskit sivuutetaan joko kokonaan tai kerrotaan lyhyesti sivulauseissa. Voisiko sanonta ”Jos joku näyttää liian hyvältä ollakseen totta, ei ole sitä!”, pitää paikkansa myös tässä yhteydessä? Ainakin tämä ohje nostettiin esille tiistain 26.1.2016 YLE:n A-studio – ohjelmassa, jossa myös todettiin kansainvälisen rikollisuuden, erilaisten huijausten sekä identiteettivarkausten lisääntyneen verkossa.

Tätä taustaa vasten on suorastaan jopa hämmentävää lukea seuraavia raportissa esitettyjä lauseita.

Varmistetaan, ettei lainsäädäntö kiellä viranomaisia yhdistelemästä tietoja eri lähteistä, myös viranomaisten ulkopuolelta, avointen rajapintojen kautta ja hyödyntämästä näin muodostunutta tietoa toiminnassaan. (s. 41)

Henkilötietolaki ja sen soveltamisesta tehdyt tulkinnat estävät usein palveluiden digitalisointia. Julkisuuslain ja henkilötietolain yhteensovittamisen ongelmien lisäksi esille nostettiin se, että henkilötietolaki estää viranomaistiedon hyötykäyttöä. – Esille nostettiin myös henkilötietolain ja yksityisyyden suojan osalta tehdyt tiukat tulkinnat. (s. 61)

Palveluissa tulisi pystyä hyödyntämään julkisia pilvipalveluita, jotka tarjoavat kustannuksiltaan kilpailukykyisen ja ketterän alustan esim. uusien palveluiden kehittämiselle. Valtion tietoturvatulkintoja tulisi yhtenäistää (toimintoja ja tulkintoja nyt liikaa) ja niiden tulisi mahdollistaa tehokas pilvipalveluiden hyödyntäminen. (s. 75)

Eli samaan aikaan kun verkkorikollisuus ja kyberuhkat lisääntyvät, meillä halutaan avata tietoja, siirtää tietoja pilveen sekä samalla höllentää tietosuojaa ja tietoturvaa. Mihin tällä pyritään? Tähtäämmekö tällä kohti Facebookin kaltaista toimintaa, yhteiskuntaa, jossa yksilö ja hänen yksityiselämänsä kaikkine tietoineen nähdään ainoastaan tuotteena, jota hyödynnetään mitä erilaisimpiin käyttötarkoituksiin? Halutaanko vastuuta yksityisyyden suojasta siirtää entistä enemmän yksittäiselle kansalaiselle? Maailmalla on jo näyttöä siitä, että yksittäiset henkilöt eivät osaa huolehtia riittävästi tietosuojastaan.

Ja edelleen lisää hämmennystä on luvassa.

Hallinnon pitäisi näyttäytyä asiakasrajapinnassa niin, että viranomaisen kanssa asioivan ei tarvitsisi tietää, minkä viranomaisen kanssa missäkin asiassa tulee asioida, vaan hän voisi käynnistää asioinnin omista tarpeistaan lähtien. Asianohjauksella ohjattaisiin asian käsittely oikeisiin viranomaisiin. Lopputuloksen asiakas saisi yhtä kautta, ei usealta viranomaiselta eri reittejä. (s. 68)

Ei kai se, että asian vireille laittamista tai lopputuloksen saamista helpotetaan kansalaiselle, poista hänen oikeuttaan tietää miten prosessi etenee tai mitkä kaikki toimijat osallistuvat hänen tietojensa käsittelyyn. Vai pyritäänkö digitalisaatiolla sittenkin kohti täydellistä kasvottomuutta ja epäselvää tilannetta, jossa lopulta kukaan ei tiedä missä mennään tai kukaan ei todellisuudessa ota omasta toiminnastaan vastuuta? Tähän saakka hallinnossa on sentään toimittu virkavastuulla, mutta nyt sitäkin ollaan purkamassa.

Digitaalisten palveluiden ja toimintatapojen tulee ehdottomasti olla ensisijaisia ja oletusarvoisia eikä vain lisä ”perinteisille” palveluille ja toimintatavoille. (s. 16)

Digitalisaatiolla tarkoitetaan kokonaisvaltaista toimintatapojen uudistamista, joka sisältää myös uusien digitaalisten teknologioiden käyttöönottoja. Digitaalisilla teknologioilla tarkoitetaan muun muassa analytiikkaa, big dataa, mobiiliteknologioita, pilvipalveluita, robotiikkaa, sosiaalista mediaa ja asioiden internettiä (ml. teollinen internet). (s. 11)

Digitalisaatio-osaamisessa on tunnistettu puutteita alkaen siitä, miten digitalisaatio ymmärretään. Digitalisaatiota ajatellaan usein tietohallinnollisena asiana ja keskitytään laitteisiin, internetin käyttöön tai korkeintaan nykyprosessien sähköistämiseen sellaisenaan. Tarvitsemme digi-osaamisen kehittämistä valtionhallinnossa ylimmästä johdosta alkaen. Osaamisen kehittäminen on pakollista, jotta varmistetaan valtionhallinnon palvelujen ajantasaisuus. (s. 55)

— Autetaan virastojen johtoa ymmärtämään teknologian mahdollisuudet sekä kannustetaan poikkihallinnollisten, päästä päähän –prosessien digitalisointiin. (s. 55)

Vaikka selvityksessä puhutaan ajattelun, toimintojen ja prosessien uudistamisesta, teknologiset ratkaisut näyttävät olevan kuitenkin keskeisessä roolissa. Digitaaliset palvelut nähdään myös ensisijaisina ja oletusarvoisina. Onko muita vaihtoehtoja olemassa, tai onko niitä edes tutkittu? Tämä ei käy selvityksestä ilmi. Toivoisin jatkossa näkeväni myös sellaisia raportteja, joissa teknologisia ratkaisuja ei pidetä itsestään selvyyksinä vaan väitteet perustuvat aitoon vertailuun eri vaihtoehtojen välillä.

Ennen kuin voimme tehdä asioita uudella tavalla, meidän pitää opetella. Oppiminen tapahtuu tekemällä. Toiminnan digitalisoinnissa on tärkeää, että aloitetaan heti – ei suunnitella liikaa vaan opitaan kokeilemalla. ( s. 10)

Mihin meillä on kiire? Maailma ei ympärillämme pysähdy, vaikka kehitys etenisi hieman hitaammin, eri näkökulmia harkiten. Tarkoittaako opitaan kokeilemalla sitä, että kehittämistä tehdään esimerkiksi kansalaisten ja heidän yksityisyyden suojansa kustannuksella? Jos näin on, se voi tulla kalliiksi sekä organisaatioille että kansalaisille. Yksittäisen henkilön kohdalla kaikkea ei voi edes mitata rahassa. Jos maine menee, sitä ei saa takaisin suurellakaan rahasummalla.

Tässä kirjoituksessa on nostettu tarkasteltavaksi vain muutamia asioita, jotka herättävät ristiriitaisia ajatuksia. Kun keskustellaan digitalisaatiosta, olisi tärkeää esittää myös kysymyksiä: mitä, miksi, kenen ehdoilla, millä seurauksilla? Kysymällä nämä kysymykset on mahdollista päästä syvemmälle tasolle tarkastelussa. Kenellä on valta päättää mikä on ensisijaista, arvokasta ja tärkeää? Kenen ääni saa tulla kuuluville? Onko se kansalaisen, päättäjän vai markkinatalouden ääni? Läpinäkyvyys ja avoimuus ovat siten aina myös eettisiä ja valtaan liittyviä asioita.

Hyvä hallinto ei ole vain lainsäädännön ja normien tulkitsemista ja noudattamista sekä asioiden hoitamista tietojärjestelmissä. Se on myös lukemattomien eri intressien ja vastakkaisten näkökulmien yhteensovittamista arkipäivässä, ja tämä edellyttää tarkkaa harkintaa. Tätä työtä ei voi kokonaan automatisoida. Toivon, että digitalisaatiossa ei nyt hutiloitaisi, vaan keskusteltaisiin asioista ensin rehellisesti ja aidosti niiden oikeilla nimillä. Kehitys ja uudistuminen ovat useimmiten hyvä asia, mutta turhalla hätäilyllä ei saada muuta aikaan kuin jälkikäteistä vatulointia!

Valtiokonttorin 18.12.2015 loppuraportti

Mainokset
Aiheet:Sekalaista
  1. Manna Satama
    keskiviikko 9.3.2016 16:14

    Tämä(kin) on oikein tervetullut kriittinen kirjoitus digitalisaatioon, siihen liittyviin odotuksiin ja väsyttävään digiloikka-hokemaan. Luin tämän blogipostauksen juuri samaan aikaan, kun tutustuin Digikiri-selvitykseen, ja täytyy sanoa, että samansuuntaiset ajatukset risteilivät omassa päässänikin. Tässä nyt vain siis muutama lisähuomio.

    Selvitys on tosiaan tehty kiireessä, minkä selvityksen tekijät itsekin toteavat. Olisi kyllä tärkeä saada taottua moneenkin eri organsiaatioon, että kiireessä tulee usein hutiloitua ja että monet toivottuun lopputulokseen – ja onko sitäkään ehditty pohtia kunnolla – vaikuttavat tekijät jäävät varmasti huomaamatta. Miten tästä kummallisesta kiireen noidankehästä päästään pois, on sitten oma keskustelunsa.

    Haastatteluista annettu taustatiedon puute on iso ongelma, kuten yllä todetaan.Se, miten ja millä perusteella henkilöt on valittu haastateltaviksi, olisi ehdottomasti pitänyt tuoda esiin. Kävin joidenkin organisaatioiden kohdalla kurkkaamassa, missä tehtävässä haastatellut henkilöt toimivat ja näyttää tosiaan siltä, että liikutaan johtoportaassa. Taas kerran ruohonjuuritaso jää sivuun. Työntekijöillä voisi kuitenkin olla varsin käytännönläheisiä kysymyksiä ja ratkaisuehdotuksia. Olisin itse myös mielelläni lukenut, millaisia kysymyksiä haastateltaville esitettiin, oliko kaikille sama peruskysymysrunko jne. Ihan peruskuvaus selvitysaineiston keruusta siis olisi ollut tarpeen ja välttämätön. Selvityksen lukijat jäävät lopulta aikamoiseen pimentoon.

    Toinen ryhmä ruohonjuuritason työntekijöiden lisäksi, joka jää täysin statistin asemaan, on ”kansalainen”, se, jolle palveluja ja digitalisaation mahdollistamia asioimisväyliä nyt kiivaasti suunnitellaan. Kuka on kysynyt sitä, mitä ”asiakas” haluaa? Tuodaanko tälle kaunistetusti ilmaistulle asiakkaalle esiin vaikkapa sitä, millaisia ongelmia erilaisista digipalveluista vo koitua (esim. juuri nuo yllä mainitut tietoturvariskit)?

    Asioinnissa on aina (vähintään) kaksi osapuolta, ja molemmat ovat ihmisiä, henkilöitä. Tätä juuri ei pitäisi sumentaa ja vieläpä siten, että ihmisiltä häviää ymmärrys siitä, kenen tai minkä viraston kanssa he asioivat. Asioinnin yksinkertaistaminen ei tarkoita sitä, että ”asiakas” syöttää asiansa digipalveluun, josta se sitten pullahtaa hänelle ulos ”valmiina”, vaan sitä, että tämä asiakas ymmärtää, millaista polkua pitkin hänen asiansa etenee ja miksi. Kun päätös tulee, olisi hienoa, että päätöksen kohde ymmärtää päätöksen sisällön, syyt ja seuraukset. Moni ns. yksinkertaistaminen voitaisiin hoitaa jo nykyisillä asioimisväylillä kielellisen ilmaisun kautta: selkokieli peliin. Digimaailma ei oman kokemukseni mukaan ole tehnyt asioiden ymmärtämistä kovin helpoksi, sillä termit, käsitteet ja ohjeet ovat ilmeisen usein teknisesti suuntautuneiden ihmisten käsialaa.

    Mielestäni yksi uhkakuva tässä digihypetyksessä on myös se, että jos asioita ryhdytään tekemään viranomaislähtöisesti, ihmisiltä voi pahimmassa tapauksessa hävitä omien asioidensa kokonaiskuva ja ymmärrys siitä, että monista asioista on itse vastuussa. En ainakaan itse ole kovin innostunut ajatuksesta, että minua muistutettaisiin milloin siitä, milloin tästä määräajan umpeutumisesta. En usko, että esim. Digikiri-selvityksessä esiin tuotu passin umpeutumisesta muistuttava automaattiviesti on ratkaisu viime hetken passinhakuruljanssiin. On helppo lykätä muistutusviesti sinne sähköpostilaatikon uumeniin.

    • Tuija Kautto
      torstai 10.3.2016 15:12

      Hienoa nähdä, että kirjoituksemme herättävät ajatuksia teissä lukijoissa. Kiitos Manna sinulle että jaoit näkemyksesi tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta. Toivotaan, että keskustelu aiheesta ei pääty tähän.

  1. Ei paluuviitteitä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: