Archive

Archive for huhtikuu 2016

Kadonneita potilasasiakirjoja ja hoitovirheitä!

torstai 21.4.2016 2 kommenttia

Sanomalehti Keskisuomalainen uutisoi 21.4.2016 yksityisen röntgenpalveluyrityksen asiakirjahallinnan ja potilasturvallisuuden laiminlyönneistä otsikolla: ”Rintasyöpiä ei havaittu, potilastietoja katosi”.

Jutun mukaan Valvira on selvittänyt syksystä 2014 lukien yhteistyössä muiden viranomaisten ja terveydenhuollon organisaatioiden kanssa Suomen Radiologikeskus Oy:n toiminnassa ilmenneitä puutteita. Yritys on tehnyt seulontoja myös kunnille. Potilasturvallisuus on vaarantunut mm. siten, että radiologit ovat tulkinneet potilaiden röntgenkuvia virheellisesti. Kolme potilasta on tehnyt Valviralle yrityksen tekemistä syöpäseulonnoista kantelun ja yksi kantelu on tällä hetkellä käsittelyssä. Valvira on jo aiemmin antanut yritykselle kolme huomautusta hoitoon liittyvistä virheistä. Sitä voi tietysti pohtia, onko tämän kaltainen huomautusmenettely potilasturvallisuuden kannalta riittävää.

Asiakirjahallinnan näkökulmasta tapauksessa on mielenkiintoista, että vuosien 2013 ja 2014 aikana yritykseltä oli syystä tai toisesta kadonnut noin 3000 potilaan seulontakortit. Mielenkiintoista olisi tietää onko näiden kadonneiden seulontakorttien joukossa kuntien arkistointivastuulle kuuluvia potilastietoja. Valvira teki asiakirjojen katoamisesta vuosi sitten maaliskuussa poliisille tutkintapyynnön, mutta Länsi-Uudenmaan syyttäjävirasto lopetti heinäkuussa esitutkinnan vedoten siihen, ettei syyllistä saataisi lopulta selville. Lisäksi tutkinnan lopettamista perusteltiin kustannussyihin vedoten. Yrityksen toimitusjohtaja kieltäytyi kommentoimasta Valviran epäilyjä vedoten salassapitovelvollisuuteen.

Mitä tästä tarinasta on pääteltävissä? Onko kyse vain yksittäisestä tapauksesta vai onko tämä vain jäävuoren huippu? Entä mitä syyttäjäviraston toiminnasta pitäisi ajatella? Kertooko esitutkinnan lopettaminen siitä, että asiakirjojen katoamista ei nyt pidetä niin vallan vakavana asiana? Onko tämä kaikki ymmärrettävä lopulta siten, että potilasasiakirjoja saa hukata eikä siitä koidu kenellekään mitään seurauksia? Jos näin on, sittenhän yksityisillä toimijoilla ei ole jatkossakaan uusissa SOTE-järjestelyissä mitään pelättävää. Jos jotain tapahtuu, voi vain todeta, että rapatessa roiskuu. Niin ja hei – ainahan voi vedota salassapitovelvollisuuteen! Toivon kuitenkin hartaasti olevani väärässä.

Digitaalisten asiointipalveluiden kehittäminen ja tuotanto ontuvat!

perjantai 15.4.2016 Jätä kommentti

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on suorittanut Digitaalisten asiointipalveluiden kehittämistä ja tuotantoa koskevan tarkastuksen. Tarkastuksen kohteena ovat olleet Kansalaisten asiointitili, SADe-ohjelman rahoituksella kehitettyjä palveluja (esim. Kansalaisaloite.fi, Lupapiste.fi), KAPA-ohjelma sekä JulkICTLab-projekti. Lisäksi tarkastuksen kohteena on ollut valtiovarainministeriön sähköisen asioinnin kehittämisen ohjaus.

Tarkastuskertomuksen mukaan valtiovarainministeriön vetämissä sähköisen asioinnin kehittämisohjelmissa ja –hankkeissa on käytetty rahaa viimeisen kymmenen vuoden aikana noin 200 miljoonan euron edestä. Lisäksi virastot ovat kehittäneet sähköistä asiointia omien toimintamäärärahojen puitteissa.

Raportti on suorastaan masentavaa luettavaa. Seuraavassa muutamia poimintoja tarkastuskertomuksen keskeisistä havainnoista:

  1. sähköisiä palveluita kehitetään siilomaisesti hallinnon omista tarpeista käsin
  2. palveluiden kehittäminen on edelleen vahvasti teknologiavetoista
  3. palveluiden kehittämistä ei integroida toiminnan kehittämiseen
  4. JulkICT-toiminnon rooli palvelukehityksen ohjaajana ei ole toimiva
  5. kustannusarvioinnit ovat puutteellisia.

Lisäksi muutama suora lainaus raportista:

”Tarkastettujen palveluiden osalta ei ollut esitetty, miten palveluiden käyttöönotto konkreettisesti tuo säästöjä julkiselle hallinnolle ja miten säästöt on käytännössä realisoitavissa julkisessa hallinnossa. Kustannus-hyötylaskelmat olivat teoreettisia eikä laskelmissa ole pystytty osoittamaan konkreettisia julkisen hallinnon toimintaan kohdistuvia säästöjä.” (s. 31)

”Kaikissa tarkastuksen kohteina olleissa palveluissa oli tehty tai niihin oli suunnitteilla jonkinlaiset käytettävyystestit tai -arvioinnit. Tarkastuksessa havaittiin vain muutaman palvelun kehittämisessä piirteitä, joita voidaan luonnehtia asiakaslähtöisiksi. Pääosa palveluiden kehittämisestä oli tapahtunut virkamiestyöryhmissä konsulttien ohjauksessa. Asiakkaita ei ollut tunnistettu hankesuunnitelmissa.”(s.45)

Raporttia lukiessa ei voi välttyä kysymykseltä: olenko kuullut nämä samat havainnot ja lauseet joskus aiemminkin? Miksi toistamme vuosi vuodelta samat virheet? En voi muuta kuin ihmetellä!

Tuloksellisuustarkastuskertomus 6/2016 on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa: http://www.vtv.fi/files/5084/6_2016_Digitaalisten_asiointipalveluiden_kehittaminen_ja_tuotanto.pdf.

Keskustelu tiedon omistajuudesta jatkuu

tiistai 12.4.2016 5 kommenttia

Tiedon omistajuuteen liittyvät kysymykset ovat herättäneet mielenkiintoa ja keskustelu aiheesta on käynnistynyt. Toivottavasti saisimme näihin keskusteluihin mukaan eri ammattilaisten näkökulmia ja kertomuksia arkipäivän kokemuksista, jotta voisimme löytää ratkaisuja niihin käytännön haasteisiin, jotka tällä hetkellä estävät toiminnan läpinäkyvyyttä ja tiedon avoimuutta. Toivon, että keskustelu yhä jatkuu.

Alla tänään julkaistu mielipidekirjoitus Sanomalehti Keskisuomalaisessa, joka löytyy osoitteesta: http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Viranomainen-vastaa-asiakirjatiedoista/756198.

Julkaistu: Sanomalehti Keskisuomalainen, Mielipidekirjoitus 12.04.2016 03:00

Viranomainen vastaa asiakirjatiedoista

Mielipidekirjoituksessa ”Julkisen ja yksityisen törmäys” (KSML 22.3.) Matti Vesa Volanen nosti keskusteltavaksi, mitä tapahtuu demokraattiselle, avoimuudelle ja läpinäkyvyydelle silloin, kun julkinen ja yksityinen tai julkinen ja kolmas sektori rakentavat yhteistä toiminnallista rajapintaa.

Volasen mukaan ”Jos joku on kuvitellut, että julkinen byrokratia on ensisijainen ongelmamme, erehtyy. Se on avointa ja läpinäkyvää – ja on siten korjattavissa. Yksityinen byrokratia on moninkertaista ja salaista. Sen virheet korjaa markkinaoikeus – jälkikäteen, jos ehtii.”

Keskisuomalaisen pääkirjoitus ”Julkisuusperiaate tuotava uusiin sote-yhtiöihin” (KSML 9.4.) jatkaa tätä samaa teemaa. Se tarkastelee niitä avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen liittyviä haasteita, joita seuraa kun viranomainen hankkii palveluja joko yhtiöittämällä omia julkisia palveluntuotantojaan tai hankkii ne yksityiseltä sektorilta.

Pääkirjoituksen mukaan ”myöskään poliitikot eivät pysty ilman julkisuusperiaatetta seuraamaan julkisten yhtiöiden toimintaa kyllin tarkoin. Yhtiöityksen jälkeen esimerkiksi johdon palkat helposti pompsahtavat uusille tasoille ja toimintaan tulee uudenlaisia kulueriä. (..) Jos julkisuusvelvoitetta ei ole, se voi myös luoda edellytyksiä korruptiolle.”

”Julkisia palveluja tuottavien yhtiöiden päätöksenteon, toiminnan ja kulurakenteen pitää olla julkisesti seurattavissa. Vain näin turvataan yhteiskunnan intressi eli kulukuri, päätöksenteon avoimuus ja toki myös hyvät palvelut”, kirjoitus vaatii ja peräänkuuluttaa julkisuusperiaatteen ulottamista julkisten palvelujen yrityksiin. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

Kysymys on tiedon – ennen kaikkea asiakirjallisen tiedon omistajuudesta. Kun yksityinen palveluntuottaja tuottaa palveluja viranomaisen lukuun, tässä toiminnossa syntyvät asiakirjalliset tiedot, niiden formaatista tai esitystavasta riippumatta, ovat aina viranomaisen omaisuutta.

Viranomainen on arkistonmuodostajana näistä tiedoista viime kädessä vastuussa. Olen kuullut kuitenkin usein sanottavan, että palvelusopimuksia laadittaessa tiedon omistajuuteen liittyvät kysymykset ohitetaan kun on niin paljon muuta tärkeämpää. Miksi? Mitä tapahtuu ja mitkä ovat seuraukset, jos jokin keskeinen tieto puuttuu viranomaiselta?

Asiakirjallisen tiedon omistajuus ja vastuut sekä tietojen säilyttämiseen liittyvät käytänteet (esim. säilytysaika, tallennusformaatti) tulee määritellä selkeästi palvelusopimuksissa, ja sopimusten noudattamista tulee myös valvoa. Laadukas asiakirjahallinta, joka huomioi myös riskienhallinnan näkökulman, on yksi keino toteuttaa läpinäkyvää ja avointa hallintoa.

Se edellyttää sen ymmärtämistä ja hyväksymistä, että asiakirjahallinnalla on yhä oma tärkeä asemansa ja paikkansa tässä digitaalisessa yhteiskunnassa – vaikka niin monet haluaisivat jo korvata käsitteen jotenkin trendikkäämmin.

Tuija Kautto, yliopisto-opettaja, asiakirjahallinta

Informaatiotieteiden yksikkö

Tampereen yliopisto

Missä muistiinpanot puhelinkeskusteluista

maanantai 11.4.2016 3 kommenttia

WikiLeaks on julkaissut muistiinpanoja tuoreesta IMF:n sisäisestä puhelinkeskustelusta. Keskustelussa käsiteltiin Kreikan velkatilannetta. Se ei ole tässä merkityksellistä. Mielenkiintoista on sen sijaan se, että muistiinpanoja on tehty. En muista juuri koskaan nähneeni sellaisia suomalaisissa arkistoissa. Kertooko se jostain? Mikä siihen on syynä?

 

Kategoriat:Asiakirjajulkisuus

Unohtuuko digitalisaatiossa tasavertainen kohtelu ja ihmiskeskeisyys?

keskiviikko 6.4.2016 Jätä kommentti

Sanomalehti Keskisuomalainen julkaisi 4.4.2016 mielipidekirjoituksen otsikolla ”Aikojen varaus vaikeutui pahasti”. Kirjoittaja nostaa keskusteluun ajankohtaisen ja tärkeän kysymyksen siitä miten iäkkäät kansalaiset onnistuvat jatkossa asioimaan laboratorion näytteenottopisteissä, joissa jatkossa ajanvaraus tulee tehdä joko internetissä tai puhelimitse. Vuoronumerolla jonottaminen paikan päällä ei ole enää jatkossa mahdollista. Kirjoittaja on huolissaan siitä, että muutos voi heikentää joissakin tapauksissa jopa potilasturvallisuutta. Kaikilla vanhuksilla ei ole käytössään tietokonetta tai internetiä saati sähköisen asioinnin edellyttämää tietoteknistä osaamista. Ajan saaminen myös puhelimitse voi olla usein haasteellista. Tästä meillä kaikilla lienee omat kokemuksemme.

Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll peräänkuuluttaa teknologian kehittämisessä eettistä pohdintaa sekä ihmiskeskeisyyttä (HS 4.4.2016 vieraskynä). Limnéll huomauttaa, että 65 prosenttia yli 75-vuotiaista suomalaisista ei ole koskaan käyttänyt internetiä. Lisäksi hän kysyy: ”Etenevätkö teknologian kehitys ja digitalisointi jo niin nopeasti, etteivät käyttäjät pysy mukana?” Ajankohtainen ja tärkeä kysymys, josta keskustelua tulee ehdottomasti jatkaa.

Limnéll tarjoaa yhdeksi ratkaisuksi digitaalisten taitojen opettamista. Se voi toimia toki joidenkin kansalaisten osalta, mutta ei mielestäni sovellu kuitenkaan kaikille. Suomen perustuslaki lähtee siitä ajatuksesta, että kaikki kansalaiset ovat yhdenvertaisia ja jokaisella on ihmisarvo. Julkisen hallinnon on turvatta perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen sekä tarjottava riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Tulkitsen nämä edellä kerrotut arvot siten, että kansalaisten tulisi voida myös aidosti itse valita asiointitapansa. Lähtökohtana ei voi olla se, että ihmiset pakotetaan johonkin samaan digitaalisuuden toimintamuottiin kysymättä tai tarjoamatta muita perinteisiä ja ihmisläheisempiä palvelutapoja. Kaikkea ei voi myöskään aina perustella rahalla. Iäkkäät ihmiset, meidän vanhempamme ja isovanhempamme, ovat sotien jälkeen rakentaneet Suomea hartiavoimin. Heille kuuluu ihmisarvoinen ja kunnioittava kohtelu. Se on meidän moraalinen ja eettinen velvollisuutemme, jota ei sovi unohtaa!