Arkisto

Archive for the ‘Koulutus’ Category

UCLA kouluttaa USAn huippuammattilaiset

lauantai 17.6.2017 Jätä kommentti

University of California, Los Angeles (UCLA), on yksi arkistoalan johtavista kouluttajista USAssa. Professori Anne Gilliland suostui kertomaan UCLAn koulutuksesta Failille. Gilliland on kansainvälisesti tunnettu ja suosittu luennoitsija, joka on käynyt Suomessakin useita kertoja.

Yhdysvalloissa arkistokoulutusta tarjotaan 34 yliopistossa. UCLAn arkistomaisterien koulutusohjelma kuuluu niistä pienempiin, opiskelijoita on alle viisikymmentä.

Gilliland luonnehtii yliopiston opetusta toisista eroavaksi ja aktivismin leimaamaksi. Tutkimuksessa ja opetuksessa korostetaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta, ollaan tietoisia yhteiskunnan sosiaalisista ongelmista ja arkistojen poliittisesta luonteesta. Kysyn Annelta, miten tämä vaikuttaa opiskelijoiden työllistymiseen.

”Ei mitenkään. Kaikki tietävät, että tämä on huippuyliopisto ja alan opetus on parasta, mitä voi saada. Pelkästään Kaliforniassa on valtavasti pieniä, erilaisia yhteisöjä palvelevia arkistoja, jotka tarvitsevat tällaista osaamista”, Gilliland sanoo. ”UCLAn opiskelijat tuntevat arkistojen toiminnan periaatteet, mutta he osaavat lisäksi tarkastella niitä kriittisesti ja soveltaa ajatuksia uusissa tilanteissa, joihin perinteinen toimintatapa ei sovi.”

Hän lisää, että alalla on ”diversiteettiongelma”. Perinteisesti arkistonhoitajat ovat olleet valkoihoisia miehiä, mutta maisteriohjelmien myötä ala on naisistunut. Kun väestö kuitenkin on monikulttuurista, yhteiskunnan dokumentointi edellyttäisi eri taustoista tulevia opiskelijoita. Tähän pääseminen on jatkuva haaste.

”Opiskelijoitamme kysytään kaikkialla, mutta useimmat eivät halua lähteä täältä.”

Yhdysvaltain kansallisarkisto NARA toimii itärannikolla, mutta se ei ole ollut suuri arkistomaistereiden työllistäjä. NARA on perinteisesti värvännyt työntekijänsä historian opiskelijoiden joukosta ja kouluttanut heidät itse. Tässä on tapahtunut muutosta, mutta yliopistossa alaa opiskelleita on otettu NARAan yleensä erikoistehtäviin, kuten sähköisten asiakirjojen hallintaan. Sähköpostiskandaalit ovat opettaneet NARAlle, ettei sillä ole siihen riittävää osaamista.

Asiakirjahallinnon ja arkistojen ero on Yhdysvalloissa usein tiukka. Miten UCLAn koulutuksessa asiakirjahallinto on otettu huomioon?

”Asiakirjahallintoa ei meillä nähdä erillisenä alueena”, Gilliland vakuuttaa. Opiskelijat voivat työllistyä yhtä asiakirjahallintoon kuin arkistoihinkin. Koulutusohjelmassa kukaan ei voi välttyä perustietämykseltä asiakirjahallinnosta, vaikka asiakirjahallinnon erikoiskurssit voikin välttää.

”Valitettavasti suurin osa opiskelijoista ei ole kiinnostunut asiakirjahallinnosta, vaikka työpaikkoja olisi ja palkkakin on hyvä. Opiskelijat haluavat hypistellä konkreettisia vanhoja asiakirjoja. Yritän kannustaa muuhun, mutta asiakirjahallinto herättää harvoissa innostusta”, Anne valittaa.

Asiakirjahallinnolla on terminä vanhahtava kaiku. Se tuo mieleen lomakkeiden suunnittelun ja hallinnan.

Entä kirjastonhoito? USAssa kirjastokoulutuksen määrä on laskussa, mutta arkistokoulutus kasvaa. Niin Tampereen yliopistossa kuin UCLAssakin koulutetaan kirjastonhoitajia samassa koulutusohjelmassa arkistoammattilaisten kanssa. Käy ilmi, että ratkaisukin on samantapainen.

”Maisteriopiskelijoiden on suoritettava ensin neljä pakollista kurssia, joilla annetaan yleiskatsaus eri alueisiin. Erikoistuminen alkaa vasta sen jälkeen”, Gilliland selittää. Arkisto- ja kirjastokoulutuksen lisäksi erikoistumisalueita ovat informatiikka, vanhat kirjat ja paino- ja visuaalinen kulttuuri, sekä tietysti media-arkistot – Hollywoodin lähellä kun ollaan.

Kurssikuvaukset ovat hämmentäviä. Niissä saattaa lukea ”kaksi tuntia luentoja ja kaksi tuntia keskustelua”, niin vähän? – ”Se on viikoittain. Keskusteluita vetää joku henkilökunnasta tai jatko-opiskelija”, Gilliland selittää.

Sanon, tuo olisi meilläkin hyvä, mutta siihen ei ole resursseja. Sen sijaan yritetään saada aikaan Moodle-keskusteluja verkossa, vaihtelevalla menestyksellä. ”Meilläkin käytetään Moodlea”, kertoo Anne. ”Kaikki eivät halua puhua julkisesti.” Tämä on yllättävää. Amerikkalaiset vaikuttavat järjestään luontevilta ja innokkailta esiintyjiltä.

UCLAssa on vähän ulkomaisia opiskelijoita, koska opiskelu on kallista. Opintopaikka ei yleensä tuo opinnoille rahoitusta. Niinpä jatko-opiskelijoiden käyttäminen opetuksessa on yliopistolle keino tukea jatko-opiskelijoita antamalle heille ansaintamahdollisuus.

Maisterikoulutuksen rakenne on toisenlainen kuin Suomessa. Sopivan kandidaatintutkinnon suorittanut voi tulla UCLAan tekemään suoraan väitöskirjaa. Jos haluaa tehdä maisterintutkinnon, se on ammatillista pätevöitymistä.

Erilaista on myös se, että maisterin tutkielman sijasta voi tehdä portfolion. Portfolion aihe valitaan kaksivuotisessa koulutuksessa ensimmäisen vuoden jälkeen. Se on jokin ajankohtainen ongelma tai teema, johon opiskelija haluaa syventyä. Siinä, missä tutkielma tähtää tutkimusosaamiseen, portfoliolla kehitetään johtamistaitoja. Molemmissa vaihtoehdoissa on syvällisesti perehdyttävä tarkasteltuun alueeseen.

”Opiskelijat kuvittelevat sen olevan maisterintutkielmaa helpompi vaihtoehto, mutta niin ei ole”, Anne sanoo. ”Itse asiassa on helpompaa tehdä kaavamainen tutkielma.”

Portfolio on kertomus opiskelijan ammatillisesta kasvusta opintojen aikana kohti itse asetettua tavoitetta. Portfolioon sisältyy kuvaus tarkasteltavasta aiheesta, aihetta käsittelevä kirjoitus, selostus käydyistä kursseista ja keskusteluista, sekä tavoitellusta urasta ja jatkokehityksestä. Yhdeksän kymmenestä opiskelijasta tekee portfolion.

Portfolio esitellään suullisesti raadille, jossa on kaksi edustajaa yliopistolta sekä yksi alan ammattilainen. Esittelyt eivät ole julkisia. Läsnä ovat raadin lisäksi vain muut samaan aikaan esittelyvuorossa olevat opiskelijat. Parhaat esitykset saavat kuitenkin toisenkin esityskerran, jolloin läsnä on sidosryhmien ja yritysten edustajia. Silloin opiskelija saatetaan värvätä saman tien töihin.

Vaatimukset opiskelijoille ovat tiukemmat kuin Suomessa. Pelkkä kurssien läpäiseminen ei vielä riitä tutkinnon saamiseen. Peruskursseista on saatava riittävän korkea keskiarvo. Myöskään poissaolevaksi ilmoittautuminen ei onnistu, ellei kurssisuoriutuminen ole ollut riittävää.

Gillilandin yksiköllä on kiinnostusta läheisempään yhteistyöhön Tampereen yliopiston kanssa. Se suorastaan imartelee, koska maailman huippuyliopistot verkostoituvat mieluiten keskenään. Vierailun aikana allekirjoitettiin kuitenkin, aiepöytäkirja UCLAn GSEISin (Graduate School of Information and Education Studies) ja Tampereen yliopiston viestintätieteiden tiedekunnan yhteistyöstä.

Artikkelin on kirjoitettu Fulbright Finlandin stipendin turvin Yhdysvaltoihin tehdyllä vierailulla.

(Julk. Faili 2/2017, s. 34-35)

Mainokset
Kategoriat:Koulutus

Ei me mitään arkistojen kanssa…

perjantai 5.2.2016 Jätä kommentti

Välillä törmää ajatukseen, että pitäisi lakata puhumasta ”asiakirjahallinnasta”, ”asiakirjoista” ja ”arkistoista”. Sen sijaan pitäisi puhua jostain digitaalisesta diibadaabasta, koska digitaalisuus, koska toiminnan murros, koska uudet mediat, koska se tai tuo on siitä innostunut, koska digitaalisuudella voi ehkä saada rahaa.

Ymmärrän ajatuksen. Digitaalisuus totta kai mullistaa toimintaa ja on alan arkipäivää. Digitaalisen diibadaaban maisteriohjelma kuulostaisi hyvältä. Asiakirjahallinnan maisterius ei niinkään. Ihmiset ymmärtävät sen herkästi väärin. Siinä se on meritoitunut akateemisesti lykkäämään leimalla varustettuja papereita pahvikoteloon.

Silti en ole innostunut hylkäämään perinteisiä käsitteitä. Miksi? Siihen on monta syytä. Ensiksikin digitaalinen diibadaaba ymmärrettäisiin yhtä väärin. Asiakirjahallinnalla on oma näkökulmansa tietoon ja sen hallintaan. Jos puhutaan vain digitaalisuudesta, tämä näkökulma häviää näkyvistä kokonaan. Se pitäisi selittää aina erikseen – ja onnistuisiko se käyttämättä pahoja A-sanoja?

Toiseksi, maailma ei ole puhtaasti digitaalinen. Tätä on ehkä vaikea uskoa. En ole kuitenkaan vielä löytänyt organisaatiota, jossa olisi vain digitaalista informaatiota työkenttänä. Pelkkä digitaalisen tiedon hallinnoija on kuin triathlonisti, joka ei osaa uida.

Kolmanneksi, asiakirjahallinnan teoreettinen tausta ei ole sidoksissa aineiston muotoon. Digitaalisuus on muuttanut toimintatapoja, mutta se ei ole muuttanut toiminnan tavoitteita. Tässäkin digitaalisuus on käsitteenä liian suppea.

Neljänneksi, opiskelijat tulevat yleensä yliopistoon hankkimaan ammatin. Työnantajat odottavat jonkin alan ammattilaisia. Ammattin valmistuminen tarkoittaa identiteetin omaksumista, sisäänajoa alan diskurssiin, perehtymistä alan historiaan ja sen aikaisempaan keskusteluun. Kukaan ei aloita nollasta.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että syntyy jotain uutta uuden otsikon alle. Mutta, jotta tämäkin opetus olisi asiakirjahallinnan opetusta, sen täytyy puhua siitä, mistä asiakirjahallinnassa on kyse. Muuten opetus ei koske toiminnan ydintä. Ja tätä on vaikea saavuttaa, jos käsitteistö ei ole kuranttia.

Terveisiä Potsdamista

tiistai 6.5.2014 1 kommentti

Kuva

Puhuin Fachhochschule Potsdamissa suomalaisesta asiakirjahallinnasta, sen erityispiirteistä (arkiston käsite, yhtenäinen professio, kirjaaminen, arkistolaitoksen vahva asema, AMSien avulla tapahtuva ennakkoseulonta) ja sähköisen asiakirjahallinnon visioista (Sähke1 ja Sähke2, yhteiset tehtäväluokitukset). Kirjaamisperinne on oikeastaan ainoa asia, joka on olemassa myös Saksassa. Muuten kuljemme eri latuja.

Yksi ulkomailla vaikeasti ymmärrettävä asia on AMSin luonne sekä asiakirjahallinnon että arkiston työvälineenä. Kun asiakirjahallinta on kaikkialla muualla enemmän tai vähemmän kahtia jakautunutta, ihmisten on ensikuulemalla vaikea ymmärtää sitä. Yhteiset tehtäväluokitukset saivat opiskelijoilta epäileviä kommentteja (”ei toimisi meillä, kunnat ovat niin erilaisia”). Ennakkoseulonnasta ei ole kuultukaan: arkisto päinvastoin haluaa organisaatiosta kaiken mahdollisen syynättäväksi itselleen. Suomalainen järjestelmä herätti kysymyksen, jääkö arkistonhoitajalle paljoakaan tekemistä.

Enemmän Potsdamin Fachhochschulesta seuraavassa Failissa. Kuva on ammattikorkeakoulun ruokalasta, joka on  jokseenkin värikkäästi koristettu.

Alan koulutus historiatieteessä

keskiviikko 9.4.2014 Jätä kommentti

Törmäsin netissä Joseph M. Turrinin kirjoitukseen The Historical Profession and Archival Education. Se on kyllä jo hieman vanha (2007), mutta minusta mielenkiintoinen. Turrini kysyy, onko arkistokoulutuksella historiatieteen yhteydessä tulevaisuutta.

Kirjastotiede – siis meikäläisittäin informaatiotutkimus –  ja historiatiede ovat aina kamppailleet arkistokoulutuksesta. Informaatiotutkimus on Turrinin mukaan päässyt niskan päälle. Vuonna 1971 yli puolet arkistoammattilaisista oli Yhdysvalloissa opiskellut historiaa ja vain 12 prosentilla oli tutkinto informaatiotutkimuksessa. Vuonna 2004 informaatiotutkimusta opiskelleiden osuus oli noussut 39 prosenttiin ja historiaa opiskelleiden määrä pudonnut 46:teen. – Minusta ”pudotus” vaikuttaa maltilliselta, mutta Turrini ei kommentoi tätä.

Turrinin mielestä informaatiotutkimus on pärjännyt paremmin, koska sen piirissä alan opetuksen kehittämiseen on sitouduttu. Sekä opetusta että opettajia on tullut lisää ja aluetta laajennettu asiakirjahallintoon. Historiatieteen puolella kasvu on ollut vähäisempää ja opetusta on pyöritetty muutaman peruskurssin varassa. Lisäksi historiatieteessä ei ole reagoitu alan ”teknologiseen murrokseen”, millä Turrini tarkoittaa MARC AMC ja EAD-luettelointia.

Resurssien perään voi meilläkin kysellä. Alan opetusta on tällä hetkellä ainakin Tampereen, Turun, Jyväskylän ja Joensuun (ehkä Oulunkin) yliopistoissa, sekä Mikkelin ammattikorkeakoulussa. Opettajia on näissä kohta 3,5. Vain se  puolikas on (täytettävänä) historiatieteessä, vaikka Tamperetta ja Mikkeliä lukuunottamatta opetus on aina historian yhteydessä.

Teknologinen murros on eri asia. Täällä MARC AMC ja EAD eivät ole relevantteja. Olennaisempaa on, että meillä arkistonhoitajan ja asiakirjahallinnon toimenkuvia ei ole erotettu. Asiakirjahallinto on mullistunut paljon enemmän. Turrini kirjoittaa päätearkiston näkökulmasta, mutta meillä puhtaita päätearkistotehtäviä on harvassa. Jos alan akateemisessa ammattiyhdistyksessä on nyt 450 jäsentä, kuinka moni heistä on  työssä päätearkistossa? Ehkä viisikymmentä, varmasti alle sata. Onko koulutusjärjestelmä siis oikein viritetty ja resurssoitu?

 

 

Kategoriat:Koulutus

Mitä ylemmän arkistotutkinnon tilalle

torstai 24.10.2013 Jätä kommentti

Arkistolaitoksen ylempi arkistotutkinto jää historiaan ensi vuonna. Koulutusvastuu on siirtynyt yliopistoille, joten tutkinnolle pitäisi kehitellä seuraajaa. Suorittajia lienee liian vähän, jotta erillistä täydennyskoulutusta kannattaisi järjestää. Siksi ns. tutkinnon osien tarjoaminen vaikuttaisi realistisemmalta vaihtoehdolta. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että jotkin perustutkintoon kuuluvat kurssit olisivat maksua vastaan suoritettavissa yhtenä tai useampana ”akateemisena moduulina”, josta opiskelija saisi todistuksen.

Moduulit ovat aivan uusi koulutusinnovaatio, joten niihin liittyy monia epäselviä seikkoja. Ohjeistuksen mukaan modulien tulisi olla räätälöityjä työelämätarpeeseen ja suorittavissa työn ohessa. Pidän tätä pitkän tähtäimen tavoitteena. Alkuvaiheessa tähän tuskin päästään. Päätöstä akateemisten modulien tarjoamisesta asiakirjahallinnan alalta ei ole tehty. Niiden määrästä, hinnasta, sisällöstä ja muista yksityiskohdista ei ole vielä selvyyttä.

Kiinnostaisiko tämä vaihtoehto sinua? Alla voit ottaa kantaa. Huomaa, että kahteen kyselyyn vastataan kumpaankin erikseen painamalla ”vote” ja myös mahdolliset toivomukset opetuksen sisällöstä lähetetään omalla painikkeellaan.

 

Kategoriat:Koulutus

Archidis-kesäkoulupaikat haussa

perjantai 4.1.2013 Jätä kommentti

ERASMUS-rahoitteisen ARCHIDIS-ohjelman kesäkoulupaikat informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman maisteri- ja tohtoriopiskelijoille ovat parhaillaan haussa, hakuaikaa on 31.1.2013 asti. Aikaisemmat kesäkoululaiset ovat kertoneet kokemuksistaan Failissa:

Alanen, J., & Varpila, J. (2011). Suomen asiakirjahallinto esillä kesäkoulussa Saksassa. Faili (3), 20–21.
Heikkonen, R. (2012). Kesäkoulu tutki arvonmäärityksen saloja. Faili, (4), 12–13.

Kapea-alaisuus periytyy

keskiviikko 30.5.2012 10 kommenttia

Tänä keväänä on valmistumassa poikkeuksellisen monta hyvää gradua asiakirjahallinnan alueelta. Silti ei voi olla kiinnittämättä huomiota näkökulmien kapea-alaisuuteen: lähteet ovat yleensä niitä, joissa eksplisiittisesti käsitellään suomalaisesta näkökulmasta arkistoja, asiakirjahallintoa, asiakirjoja tai asiakirjahallintaa. Kansainvälistä kirjallisuutta hyödynnetään vähän. Erityisen huonosti osataan etsiä kirjallisuutta, joka ei suoranaisesti liity asiakirjahallintaan, mutta on silti tutkielman kannalta relevanttia. Esimerkiksi asiakirjahallinnan tietojärjestelmäprojektien hyödyistä tai epäonnistumisista ei ole kovin paljon tutkimustietoa. Voi kuitenkin kysyä, ovatko hyödyt tai epäonnistumisten syyt toisenlaisia kuin tietojärjestelmäprojekteissa yleensä? Tai, jos kuntaliitosten vaikutuksesta asiakirjahallintoon ei ole tutkimusta, organisaatiomuutosten vaikutuksesta tietohallintoon luultavasti on: mitä siitä tiedetään? Hieman näkökulmaa avartamalla saataisiin siis tutkielman pohja laajemmaksi ja tuloksiinkin lisää mielenkiintoa.

Tätä askelta näyttää olevan vaikea ottaa. Se saa epäilemään konseptia, jonka mukaan kapea-alaisten opettajien kapea-alainen opetus tuottaa ennen pitkää laaja-alaisia opiskelijoita, kun opetustarjonta vain on riittävän laajaa. Näin saattaa käydä siinä mielessä, että opiskelijoilla on valmistuessaan tietoa monilta alueilta. Se ei kuitenkaan takaa synteesien ja uusien näkökulmien syntymistä. Tässä opettajien pitäisi olla aktiivisia tai ainakin luoda niille edellytyksiä. Kyse on opetusmenetelmistä ja ohjauksesta. Opiskelijat tekevät parhaansa. Rajansa on kuitenkin sillä, mitä voidaan saada aikaan pelkästään antamalla nuorille, nälkäisille aivoille erilaisia virikkeitä. Tämä lienee asia, joka pitää selkeästi ottaa huomioon kehitettäessä jatkossa uusia, ”laaja-alaisia” tutkinto-ohjelmia.

Kategoriat:Koulutus