Arkisto

Archive for the ‘Muistiorganisaatiot’ Category

Ja yleisö kohahti

lauantai 26.8.2017 1 kommentti

IMG_20170822_101445.jpg

Pidin Riikan ICA/SUV-konferenssissa esityksen arkistokuvailun suomalaisen käsitemallin ja ICAssa tuotetun Records in Contexts (RiC) -mallin eroista. RiCille kuvailu on toiminto, joka tehdään jälkikäteen arkistossa. Suomalaisen mallin mukaan kuvailua tapahtuu läpi koko elinkaaren ja eri toimijat tuottavat kuvailutietoa. RiC pyrkii integroimaan perinteistä arkistokuvailua. Suomalainen malli yhdistää arkistokuvailun kirjastoihin ja museoihin. RiC-mallia luonnehditaan asiakirjahallintoa ”kiinnostavaksi”. Suomalainen malli pyrkii kattamaan myös asiakirjahallinnon metatiedot. RiC ei mahdollista osallistavaa kuvailua, avointa ”arkistokaikkeutta” (archival multiverse), suomalainen malli kyllä.

Suomessa ollaan siis hyvin radikaaleja. Tämä on muutakin kuin teoreettista ylätason puhetta. Se näkyy ajan myötä yhä enemmän myös kansallisissa ratkaisuissa.

Erot ovat enemmän siinä, mikä on mallien tarkoitus ja lähtökohta, kuin itse malleissa. Niinpä niiden toteaminen ääneen oli yleisölle pieni shokki. Suomalaisen on vaikea ymmärtää ja muistaa, miten erimielisiä arkistoihmiset pohjimmiltaan ovat. Käytäväkeskustelussa australialainen asiantuntija kritisoi ICAta siitä, että se tyytyy operoimaan kapealla yhteisymmärryksen alueella; standardoimaan vain sellaista, mistä kaikki ovat jo yhtä mieltä. Taustaoletusten piilottaminen on osa politiikkaa, koska erimielisyydet piilevät siellä. Kun todetaan arkistokuvailun kuvaavan toimijoita, toimintaa ja aineistoja, kaikki voivat nyökytellä hyväksyvästi.

Esitys perustui yhdessä Jaana Kilkin kanssa kirjoittamaani paperiin, joka nähnee kohta päivänvalon.

Mainokset

Keskushallinnon Twitter-viestit ja YouTube-videot arkistoon

perjantai 16.5.2014 1 kommentti

Tietoviikon mukaan ISo-Britanniassa arkistoidaan keskushallinnon Twitter-viestit ja YouTube-videot. Kansallisarkiston johtajan mukaan on ”välttämätöntä kehittää sosiaalista mediaa tukeva verkon arkistojärjestelmä, sillä sosiaalinen media näyttelee keskeistä osaa hallinnon viestinnässä. Näin myös tulevat sukupolvet voivat lukea historiallisesti merkittäviin tapahtuviin liittyviä some-viestejä.”

 

Käsitettävää

torstai 22.11.2012 1 kommentti

Viikko on päättymässä Armsfoortissa CIDOC CRM SIGin kokouksessa, jossa on tänään käsitelty arkistojen käsitemallin kehittämistä. Osa ajasta on kulunut ”poliittisesta” aspektista keskustelemiseen: keillä ryhmässä on mandaatti toimia arkistojen edustajana? Tämä on tärkeää, koska ei saisi syntyä mielikuvaa, että museot tai kirjastot olisivat määräämässä, mitä arkistojen tulee tehdä. Vaikka CIDOC CRM:n metodologia on toiminta-alueesta riippumatonta Knowledge Engineeringiä, väärä käsitys voi syntyä, jos toiminta vaikuttaa museo- tai kirjastovetoiselta.

Kokouksessa on annettu myös palautetta AHAA-projektin tuottamasta käsitemallista. Se kannattaa minusta ottaa huomioon, jos käsitemallin pohjalta joskus ryhdytään luomaan ontologiaa, mutta kuvailusääntöjen laatimisessa sillä lienee vähemmän merkitystä.

Keskeisin korjattava asia on, että malli ei erota riittävästi suunniteltua ja toteutunutta toimintaa.  ”Tehtävä” suunniteltuna toimintana (esimerkiksi AMSissa) on jotain, mitä jonkun tulisi tehdä: kyse on velvollisuudesta toimia tietyllä tavalla. Sellaisena ”tehtävä” on vain toiminnasta irrallinen kuvaus, joka ei itsessään ”luo” aineistoa tai ”dokumentoidu” aineistossa.  Aineisto syntyy vasta kun joku oikeasti tekee jotain. Toki voidaan väittää asiakirjat luovan aktiviteetin vastaavan suunnitelmaa, mutta kyse on kahdesta eri asiasta.

Muutakin palautetta malli sai, mutta tämä on minusta se olennaisin. Monessa kohden mallissa ei nähty ongelmia CIDOC CRM:n näkökulmasta.

Sinustako ”kamisti”? (100. blogikirjoitus)

tiistai 23.9.2008 2 kommenttia

Luettavana on kirja, jossa visioidaan informaatioalan tulevaisuutta. Yksi kirjoittajista on sitä mieltä (jos ymmärrän hänet oikein), että kirjastot muuttuvat eräänlaisiksi arkistoiksi. Niillä ei ole enää roolia ensisijaisesti tiedontarjoajina, koska tietoverkoissa tieto saadaan suoraan tuottajilta. Myöskin rooli ”kytkentäkeskuksena”, jonka kautta käyttäjät pääsevät eri lähteisiin, vähenee. Hakukoneet ja internet-palveluiden tarjoajat huolehtivat parhaiten tiedonhausta. Niinpä kirjastoille jää arkistojen lailla rooli luotettavina säilytyspaikkoina, jotka valvovat ja pitävät huolta kokoelmistaan.

Arkistoihmisen ei pitäisi mennä naapurin tontille, mutta tämä kuulostaa järkeenkäyvältä. Otsikko tämän päivän Helsingin Sanomissa ”Oslon yliopisto aikoo polttaa arvokkaan sanomalehtikokoelman” tuntuu ensisilmäyksellä olevan sitä vastaan: miten luotettava on säilytyspaikka, joka hävittää aineistojaan? Mutta toisaalta, näinhän arkistotkin tekevät harkitun suunnitelmallisesti. Lisäksi lopputuloshan olisi äärimmäisyyksiin vietynä arkistomaailman kaltainen: tieto olisi uniikkia ja ainoastaan yhdessä paikassa. Esimerkiksi Helsingin Sanomien vanhempia numeroita löytyisi vain Kansalliskirjastosta.

Silti tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti hankalaa. Yksi Osmo A. Wiion laeista on, että lyhyellä tähtäimellä muutos yliarvoidaan, pitkällä tähtäimellä se aliarvioidaan. Visioissa korostuvat asiat, joiden nähdään visiointihetkellä olevan idulla. Niiden kuvitellaan yleistyvän tavatonta vauhtia (esimerkkinä digitv:n interaktiiviset palvelut tai tv:n katsominen kännykällä) ja maailman olevan sen myötä toisenlainen. Näin ei yleensä käy, mutta jälkikäteen huomataan muutoksen olleen pidemmällä aikavälillä toisenlaista ja suurempaa kuin oli kuviteltukaan. Tästä näkökulmasta visio kirjastojen ”arkistojenkaltaistumisesta” on luultavasti yksipuolinen ja väärä.

Puhe informaatioammattien yhdentymisestä on osin hypetystä. Lähentymistä tapahtuu, mutta sen ei pitäisi estää näkemästä eroja.

Hyvä esimerkki on sähköinen pitkäaikaissäilytys. Meille ollaan rakentamassa yhteistä muistiorganisaatioiden pitkäaikaissäilytysjärjestelmää. Se on järkevä hanke sikäli, että bittien hengissä pitäminen on aina samanlaista sitten kun aineistot metatietoineen ovat olemassa. Asiakirjan ja julkaisun säilyttäminen ei teknisesti eroa. Pitkäaikaissäilytyksen ongelmat ja ratkaisut ovat samat. OAIS-mallin mukaisesti säilytysjärjestelmissä voidaan abstraktilla tasolla hahmottaa samat toiminnot, riippumatta siitä, mitä säilytetään. Aineisto on aina vastaanotettava, sitä on hallittava jollain tavoin, asiakkailta tulee kyselyjä, vastaukseksi toimitetaan informaatiota, metatietoa tarvitaan ymmärrettävyyden takaamiseksi jne.

Tämän ei pitäisi kätkeä sitä, että tähän yhdenmukaisuudet sitten jäävät. Konteksti, jossa informaatio syntyy, miten tietoa käytetään, miten sitä täytyy hallita, miten käyttöoikeudet määräytyvät, mistä kerätään metatietoa ja miten metatieto muuttuu elinkaaren aikana, on erilaista. Luultavasti käyttäjäkunnat, tietotarpeet ja tapa, jolla tietoa haetaan, poikkeavat myös.

Eri muistiorganisaatioiden olemassaoloon on omat perusteensa. Ne eivät katoa sähköisessäkään toimintaympäristössä. Ammattikunnat eivät ole sulautumassa ainakaan siinä mielessä, että olisi olemassa vain yksi osaamisen kirjo, joka jatkossa riittää kaikille. Yhdentymistä voi kuitenkin tapahtua toisinpäin: yhdeltä henkilöltä saatetaan yhä useammin odottaa sellaista osaamisen yhdistelmää, joka ei enää mahdu perinteisten ammattikuntien rajoihin. Tässä mielessä ollaan ehkä kulkemassa kohti kirjasto-arkisto-museoammattilaisia, ”kamisteja”.