Historian lähteet ovat vaarassa

Törmäsin verkossa ilmavoimien historiaa tutkivan Eduard Markin valitukseen siitä, mitä historiantutkijan lähteille on käynyt. Sitä lyhennellen siteeraa Terry Cook uusi-seelantilaisessa arkistojulkaisussa.

”Liittovaltion asiakirjojen tila on lyhyesti sellainen, etten voi hyvällä omalla tunnolla vaieta siitä silloin, kun on tilaisuus puhua. Asiakirjajärjestelmät ovat monissa virastoissa —  itse asiassa kaikissa tietämissäni virastoissa — romahtaneet täydellisesti.

Tärkein syy siihen on, että tietokoneet ja sähköiset asiakirjat tulivat 1980-luvulla hallintoon tavalla, joka tuhosi vanhan järjestelmän. Ennen tietokoneita konekirjoittajat tekivät asiakirjoista kopiot, ensin hiilipaperia käyttäen ja  sitten valokopioina. Kopiot koottiin yhteen ja arkistoitiin. Tietokoneiden tultua lähes kaikki alkoivat huolehtia itse kirjeiden kirjoittamisesta. Konekirjoittajat hävisivät eikä tilalle tullut mitään muuta tapaa koota asiakirjoja, sanoivat määräykset tästä  tahansa. Sähköposti on vain pahentanut ongelmaa tavalla, jota ei tarvitse selittää.  Ilmavoimien osastolla (Department of the Air Force) käytännöllisesti katsoen mitään asiakirjoja ei jää talteen lukuunottamatta niitä, jotka käyvät esikuntapäällikön ja hänen sihteerinsä pöydällä tai jotka viraston historioitsijat saavat pelastettua tehdessään vuotuista katsaustaan. Sikäli kun tiedän, tilanne on sama kaikkialla puolustushallinnossa.

Olen kirjoittanut maihinnoususta Panamaan historiikin, joka on toistaiseksi salainen. Aloitin kirjoittamisen muutaman viikon kuluttua operaatiosta ja huomasin jo silloin että monet asiakirjat oli hävitetty tietokoneista.  Ei suinkaan tahallisesti laskelmoiden tai pahantahtoisuudesta, vaan koska asiakirjakullttuuri on niin kadonnut ettei henkilökunnalla ollut mitään käsitystä siitä, että heidän oletettiin tuottavan asiakirjoja. Tämän jälkeisinä vuosina useat virastot ovat kääntyneet puoleeni kysyäkseen, onko minulla tallessa asiakirjoja Panamasta tai muista asioista, koska he ovat hävittäneet omansa.

En säästä sanojani. Tulee olemaan mahdotonta kirjoittaa viime aikojen sotilaallisten ja diplomaattisten tapahtumien historiaa samalla tavalla kuin olemme kirjoittaneet sitä II maailmansodasta tai kylmän sodan alusta. – – Olen kauan sitten kyllästynyt historioitsijoihin, jotka jatkuvasti vaahtoavat pääsystä vielä salaisiin 1950-luvun asiakirjoihin, mutta ovat täysin kuuroja tämän hetken asiakirjojen päivittäiselle tuholle. Kun he tulevaisuudessa saavat arkistossa vuosikymmenten tapahtumat tiivistettynä yhteen arkistokansioon, kukaan ei voi ainakaan sanoa, ettei heitä olisi varoitettu. Historia sellaisena kuin me olemme sen tunteneet on kuolemassa, ja sen mukana hallinnon rationaalisuus ja vastuunalaisuus teoistaan.”