Mitä tiedämme tänään

WikiLeaks lupasi muuttaa paljastuksillaan maailman toisennäköiseksi. Pikkuhiljaa se onkin sitä tehnyt. Jos unohdetaan lähdekritiikki (mitä WikiLeaksin asiakirjoihin toki pitäisi soveltaa) ja otetaan asiakirjojen väitteet faktoina, niin nyt maailma näyttää tältä: Ruotsi ei vakavissaan yritä olla puolueeton. Norja ja USA huiputtivat maata hävittäjäkaupoissa. Suomi on liian idealistinen Natoon. Myös Britit ovat epäonnistuneet Afganistanissa. Saudi-Arabia kannattaa hyökkäystä Iraniin. Kiinan mielestä Koreoiden pitäisi yhdistyä.

Käsityksemme maailmasta on siis ollut väärä. Professori Osmo Jussila on sanonut, että historiantutkimuksen ensimmäinen tehtävä on aina murtaa aikalaiskuva. Sen tutkimus tekee asiakirjalähteiden avulla. WikiLeaksin ansiosta prosessi tapahtuu pikavauhtia, lähes reaaliajassa.

Eilen puhelin soi ja toimittaja kyseli salassapidosta ja asiakirjoista. Äkkiä yllätettynä sitä  puhuu kaikenlaista. Yritin mm. sanoa, minusta ongelma ei ole Suomessa salassapidettävän tiedon määrä, vaan tasapainon löytäminen salailun ja julkisuuden välillä: jotta kulissien takainen toiminta tulisi dokumentoitua, tarvitaan viestinnän luottamuksellisuutta.  Samalla tarvitaan myös mekanismit, joilla mikään ei ikuisesti pysy kätkössä.

Ehkä ilman asiakirjalähteitä aikalaiskuva voisi jäädä pysyvästi hallitsevaksi. Ehkä tämä ei ole kovin realistinen uhka. Kohtalona se voi olla siedettävä, ehkä miellyttävämpi kuin totuus.